IF YOUR DREAMS DON'T SCARE YOU, THEY AREN'T BIG ENOUHG

Mun oli tarkoitus tulla tekemään postaus asioista, mitkä mua vaihtovuodessa eniten jännittää ja pelottaa. Rupesin niitä listaamaan ja tajusin, että ne samaiset asiat mitä ylös kirjoitin, oli myös samalla niitä juttuja mitä eniten vaihtovuodelta odotan. Kai se niin menee, että seikkailu alkaa siitä kun astuu omalta mukavuusalueelta pois ja lähtee kokeilemaan jotain mitä ei ole ikinä ennen tehnyt!

Ekana listassani on sana elämä. Elämä yksin vieraassa paikassa. Elämä jota mulla ei edes ole sielä? Mun täytyy siis rakentaa se uudestaan, juuri kun tuntuu että sen on täällä kotona saanut kasattua kokoon. Mua pelottaa ajatus, että mulla ei oikeesti ole jenkeissä mitään ja mun pitää kaikki taas aloittaa alusta. Toisaalta saan alkaa elää ehkä sellaista elämää, mitä en täällä taas voisi. Kukaan ei tunne mua eli kellään ei ole ennakkoluuloja ja "kuulin kaverin kissan kaimalta tälläsen jutun tosta tyypistä" -shaissesta ei ole pelkoa. Kukaan ei käytännössä odota multa mitää tai oleta mun tekevän jollain tavalla. Mulla on tavallaan uusi alku ja mahdollisuuksia kaikkeen ihan pilvin pimein. Voin kokeilla jotain uutta ja erilaista!

Seuraavana perhe. Pomppaan yhtäkkiä nelihenkisen jenkkiperheen arkeen ja elän heidän tavoillansa. Mun pitäis muka yhtäkkiä olla yksi perheenjäsenistä. Mun hosteillahan siis on kaksi pikkutyttöä ja olen niistä ihan sika innoissani, mutta samalla myös vähän jännittää ajatus elämästä pikkulasten kanssa, koska en ole sellaista koskaan ennen elänyt. Amerikassa ihmiset ovat tosi perhekeskeisiä, mitä täällä suomessa (ainakaan meillä) ei niinkään olla. Okei joo, perhe on aina perhe, mutta harvemmin istutaan iltaa pelailemassa lautapelejä tai muuta yhteistä kivaa puuhastelemassa. Mutta sitten taas se toinen puoli: Mä pääsen oikeasti elämään oikeassa Amerikkalaisessa perheessä!? Kuinka siistiltä toi ajatus kuitenkin kuulostaa! Näen oikeasti mitä se arki on ja pääsen itsekin olemaan osana sitä.

Koulu. Amerikkalainen high school. Jokainen on varmasti katsonut joskus jonkun jenkkileffan nuorien high school-elämästä ja kaikesta hauskanpidosta? Jep. Kaikilla on mielikuva siitä, millaista se on. Niin on mullakin. Pääsen kuitenkin astumaan kulissien taakse ja näkemään sen todellisuuden. Ja voin jo nyt sanoa: se ei tule olemaan pelkkää hauskanpitoa. Sielä opiskellaan yhtälailla kun täälläkin, ehkä vielä vähän kurinalaisemmin. Opiskelu mua ei itsessään ollenkaan pelota, oletan selviäväni siitä ainakin jotenkin :D Oon kelannut jo nyt monta kertaa päässäni sen päivän, kun ensimmäisen kerran astun Ephrata High Schoolin ovista sisälle ja näen ne kaikki hymylevät ja ystävälliset - mutta silti vieraat - kasvot. Kenelle meen puhumaan? Ketä moikkaan? Mihin luokkaan menen? Kuka on mikäkin opettaja? Uskallanko pyytää apua? Keltä? Paljon kaikkea tälläistä pyörii mielessä. Vaikka tiedän, että tulen varmasti saamaan kavereita ja koulu tulee nopeasti tutuksi, niin silti sitä on vaikea vielä kuvitella. 

Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mua oikeesti vähän kauhistuttaa se kuuluista amerikkalainen syöminen ja muutenkin elämäntavat. Myönnetään: Mä oon melko tarkka linjoistani, aina ollut ja tuun aina olemaankin. Vaihtareiden keskuudessa puhutaan ns. vaihtarikiloista, mitä helposti kertyy varsinkin amerikoissa. Syön ja elän tosi terveellisesti ja vähän ehkä liiankin tarkasti joidenkin mielestä. En siis tarkoita että syön vähän, en todellakaan :D Mutta syön terveellisesti ja mässään melko harvoin, roskaruokaa en syö juuri koskaan. Lisäksi treenaan yheksän kertaa viikossa ja liikun vielä muutoinkin paljon, joten kulutustakin tulee. Mulla on kuitenkin huono itsekuri ja herkut ovat mun heikkous. Jenkit pursuaa kaikkia ihania herkkuja (tuli jo ajatuksesta vesi kielelle) ja tiiän että mun on vaikee niistä kieltäytyä jos tarjotaan. Mut tiiän myös, että jos ylimääräistä alkaa kertyä niin yksi uusi stressinaihe on taas valloillaan. En nyt yleistä, että jokaisessa perheessä amerikassa syödään vaan kaikkea epäterveellistä, mutta se on valitettaava tosiasia että tuo stereotypia pitää kuitenkin aika paljon paikkansa. Kaikkihan on musta itestä kiinni, mun omista valinnoista. En aio pihistellä koko vaihtovuotta, en varmasti! Aion nauttia uusista herkuista ja maistella uusia makuja, niin paljon kun sielu sietää. Mutta rajansa kaikella ja uskon pystyväni sen rajan pitämään - tai pääsen ainakin testaamaan itseäni! Kuulostaa tosi turhalta ja pinnalliselta, mutta uskon että tää on yks asia mikä monia on mietyttänyt. Mulle ainakin aika moni on jo vitsaillut että "älä nyt sitten vyöry sieltä lihapullana takaisin!"... justjoo.

Miten muut vaihtarit, mikä teitä jännittää/pelottaa vaihtovuodessa eniten? Oliko joku noista mun mainitsemista jutuista vai jokin aivan muu asia? Olis kiinnostavaa kuulla! :-)

Meitsi painuu nyt pehkuihin, koska huomenna starttaa taas tämän kevään kisakausi ja pitäis vähän saada ladattua akkuja! Hyvää viikonloppua everyone!

ps. Kesälomaan 79 päivää! ja vaihtoon 160...

BECAUSE I'M HAPPY

Hellurei ja hellät tunteet! Ihanan nostalginen ex-lempparibiisien kuunteluhetki meneillään..♥ Koneen netti on nyt muutaman päivän tökkinyt ja pahasti niin siksi pienoinen hiljaiselo takana. Mutta kaikki on hyvin ja hyvää kuuluu! Nyt onkin jo loman jälkeen viikko aherrettu koulussakin. Loman tosiaan vietin Levillä perheen kanssa ja lasketeltua kyllä tuli. Lisäksi pistin maailmankirjat sekasin menemällä hiihtämään (MELKEEN vapaaehtosesti)! Postauksen kuvat ovat lomaviikolta :-)

Vaihtarijutut ovat mitä parhaimmin! Perheen kanssa ollaan jo pidetty aktiivisesti yhteyttä ja meillä synkkaa tosi mahtavasti. Kaikki tuntuu olevan sen suhteen nyt just niin hyvin! Sovittiin myös mikä olis hyvä saapumisajankohta: aletaan etsiä lentoja aikavälille 22.-25.8. eli meitsillä on edessä piiiitkä kesäloma, kelpaa ;-) Koulu Ephratassa alkaa 1.9. eli tuo saapuminen on about viikko ennen sitä. Kerkee vähän asettua ja sisäistää asioita ennen kun pitää pompata 700 muun nuoren joukkoon, jotka eivät olekaan tuttuja tai puhu suomea. Juurikin tuo kouluun meno jännittää varmaan eniten, koska oon oikeesti sielä ihan yksin ventovieraiden keskellä. Tosin onneks jenkit on kuitenkin aika uteliaita ja sosiaalisia, niin uskompa että ei ihan kauheesti omaa rauhaa ainakaan alkuhuuman aikaan ole :D

Oon myös nyt vähän enemmän perehtynyt tuohon kaupunkiin minne oon matkalla. Innostuin vaihtarikaverini vinkistä (kiitos Selma :D) tutkimaan Ephrataa sivustosta nimeltään trulia.com. Toi on tosi mielenkiintonen sivusto, kannattaa käydä muutkin vaihtarit tsekkaamassa jos on jo sijoitustiedot tulleet. Syötät siis paikkasi nimen hakuun ja aluksi se heittää sut jonnekkin asuntojen myyntisivulle, mut yläpalkista klikkaat Local info ja sieltä saat näkyviin rikostilastoja, ostosmahollisuuksia, kouluja ym. mitä paikan lähistöllä on! Ephrata on siis pikkuruinen kaupunki, joten ei nyt mitää hurjia shoppailumahollisuuksia ole, mutta Walmart (jeeee) ainakin löytyy, sekä yksi ostoskatu jonka varrella sit löytyy kaikennäköisiä liikkeitä ja ravintoloita. Rikostilastoja ei ainakaan tuon mukaan ole, tiedä sitten kuinka luotettavaa tietoa tuo sivu antaa. Myöskään luonnonkatastrofeja (esim. pyörremyrskyjä) ei ole ollut. Ympäristö on melko kuivaa, mutta naapurusto on mun mielestä koristeltu tosi ihanasti erilaisilla kasveilla ja puistoilla. Tosi kodikkaan näköistä seutua :-) En millään malta odottaa et pääsen näkemään tuon ihan omin silmin!

Kuvissa mun kaks apinaa.

Oon viimeaikoina pohtinu monia asioita. Oikeen kaivautunu syvälle pääni syövereihin. Eniten oon miettinyt niinkin monimutkaisen tuntuisia mutta silti yksinkertaisia asioita kuten onnellisuus ja kiitollisuus. Oon löytänyt sen oman onnellisuuteni, tajunnut sen. Vaikka välillä tuntuu että kaikki olis päin helkkaria ja mikään ei vaan suju, niin silti mä oon pohjimmiltani onnellinen.
 Ja miksikö? No ootteko koskaan miettinyt niinkin itsestäänselvyydeltä tuntuvaa asiaa kun sun oma kroppa? Koska sekään ei ole itsestäänselvyys. Mä oon onnellinen siitä, että mulla on valtalo jolla saan liikkua ja urheilla, tanssia ja riehua. Mun ei tarvi istua pyörätuolissa tai mulla ei ole amputoitu toista jalkaa pois. Myös se, että asun Suomessa, turvallisessa maassa, ja että käyn Seinäjoen lukiota, on asioita mitkä pistää sisimmän hymyilemään. Mulla on perhe, ystäviä, katto pään päällä, oma huone, ruokaa, vaatteita ja kaikki mitä tarvitsen elääkseni. Saan istua viltin alla pehmoisella sohvalla läppäri sylissä ja kirjoitella blogiin ajatuksian. Harrastan rakastamaani lajia ja mulla on oikeus tehdä asioita mistä nautin. Olen saanut tälläisen mahdollisuuden lähteä maailmalle, vaihto-oppilaaksi! Mulla on semmonen olo, että olis jotenkin väärin jos en olisi onnelinen, se olis jotenkin kohtuutonta. Tottakai jokaisella on aina niitä päiviä, jolloin haluaisi vaan sukeltaa oman kuplan sisälle maailmaa piiloon, mutta ne on vain päiviä. Yksi huono päivä ei tarkoita huonoa elämää. En ala pitämään nyt mitään kliseistä saarnaa siitä, että kuinka Afrikassa lapset kuolee nälkään ja nuoret tytöt sukupuolitauteihin, koska veikkaan että jokainen meistä on ainakin kerran sen jo kuullut. Pointti oli kuitenki se, että olkaa ihmiset onnellisia kun teillä on siihen mahdollisuus! Jokaisella on varmasti joku syy olla onnellinen. Arvostakaa muiden onnellisuutta ja ennenkaikkea arvostakaa omaa elämäänne. Olen puhunut. Tyhjentävää. En edes tiedä miksi tän tulin teille kertomaan, mutta teki vain mieli...

After all: Onnellista päivänjatkoa ja viikonloppua kaikille! Nauttikaa arjen pienistä iloista :-) Mä jatkan iltapäivääni vielä hetken fiilistellen nostalgista musiikkia ja pian lähden taas toiseen kotiini: treenisalille.