IT'S NOT RIGHT, IT'S NOT WRONG. IT'S JUST DIFFERENT.

Monella Suomalaisella on unelmana päästä käymään joskus Amerikassa, siellä isossa ja niiiin siistissä paikassa mistä kaikki lempparileffat ja laulajat on kotoisin. Myös moni vaihtari lähtee tänne mielessään se elokuvista huokuva american dream. Aika-ajoin täällä voi bongailla niitä leffoista tuttuja stereotypioita ja olettamuksia, mutta suurimmaksi osaksi Amerikka on paljon muuta mitä ainakin itse kuvittelin tänne lähtiessäni. Kaikki ei aina ole mitenkään "fancyä" ja loppupeleissä etenkin Minnesota on hyvin samanlainen kuin koto-Suomi.

Kuitenkin on sanomattakin selvää, että elän kahdeksan aikavyöhykkeen ja ison valtameren toisella puolen, joten kaikki asiat eivät mene ihan saman kaavan mukaan. On tietysti eri kieli, eri valuutta, eri mittayksiköt (mitkä ovat mulle tuottaneet niin paljon harmaita hiuksia että huhhuh) ja eri säännöt sekä lait. On myös paljon paljon muutakin, ja ajattelin niistä vähän kertoilla. Toisiin asioihin tottuminen on vienyt muutaman tovin, toisiin en oo tottunut vieläkään ja joidenkin kanssa ei ole ollut missään vaiheessa ongelmia. On asioita mistä tykkään ja mistä en tykkää, mutta ei auta kuin yrittää sopeutua koska Amerikka ei yhden suomalaistytön mielipiteestä miksikään muutu. Ottakaa myös tätä postausta lukiessanne huomioon, että vertailen asioita oman kotini&tapojeni sekä MUN jenkkielämän välillä. Kaikki tuskin pystyvät samaistumaan, mut eipä se ole tarkotuskaan!

Tästä postauksesta tuli paljon pidempi mitä ajattelin eli skippailkaa ihmeessä jos on sellasia kohtia mitkä ei kiinnosta :D I'm sorry, näin meinaa käydä vähän turhan usein kun pääsen vauhtiin kirjoittamisessa. 

R U O K A
- Siis tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kokonaan oman postauksen. Oikeesti. Tässä asiassa stereotypiat napsahtavat kohilleen paremmin kuin hyvin. Eli kyllä, fast food on se juttu. Hampparit, pizzat, kiinalaiset, meksikolaiset, subit, tacot... Mitä näitä nyt on. Lisäksi donitsit ja muffinsit on ehoton aamupala-lemppari, joskus myös pizza menee. Mulle tähän asiaan on ollut henkilökohtasesti vaikein sopeutua - enkä ole sopeutunutkaan, tuskimpa koskaan. Täällä käsitys ruuasta on niin eri. Mä oon kasvanut perheessä, jossa on aina syöty todella terveellisesti ja mun sekä veljen urheiluharrastusten myötä syömisestä on tullut melko tarkkaa ja harkittuakin. Kuka mua vähääkään tuntee, tietää, ettei mua kauheen helposti mäkkäriin saa lähtemään tai muutenkaan mättöä popsimaan. Joitain ehkä joskus ärsyttääkin mun hifistely ruuan kanssa, mut oh well... :D
Anyways, kouluruoka meillä on tosi hyvä ja aina kakkosvaihtoehtona salad bar. Mua ärsyttää niin paljon semmonen nirsoilu mitä täällä harrastetaan todella paljon! Kaikessa on jotain vikana ja monesti lentää paljonkin safkaa roskikseen. Etenkin vähän terveellisemmäksi tehtyjä annoksia moititaan varsinkin mauttomuudestaan (täällä sitä maustetta on aina ihan kunnolla kaikessa, varsinkin suolaa) ja sit kuorrutetaan neljällä eri majoneesilla sun muilla sooseilla. Myös hyvä välipala ennen treenejä on esim. sipsipussi, pizza, sulkaamuffinssi taikka hedelmäkarkit. Oon kuitenkin tosi lucky, koska mun host perhe syö suht terveellisesti ja ovat ottaneet mut huomioon, kun olen kertonut miten tykkään syyä ja nyt jääkaapista lyötyy raejuustoa, light-jugurtteja, pöydältä paljon hedelmiä sekä kaapista kauraleseitä ja täysjyväleipää. Nojoo, tekis mieli tästä asiasta avautua enemmänkin, mut ehkä joku toinen kerta.

I H M I S E T
- Kaikki tietää, että suomalaiset on tunnettuja siitä junttiudestaan ja hiljaisuudestaan. Itse oon todella perinteinen suomailainen; "aluksi hiljainen, mutta kun pääsee vaihtiin niin se on menoa sitten". Oon myös vähän varautunut ja mun on välillä vaikeeta heittäytyä asioihin mukaan. Amerikkalaiset on ihan toisesta ulottuvuudesta luonteensa puolesta. Rakastan heidän aitoa iloisuuttaan, huumorintajua, aina niin vilpitöntä ystävällisyyttä ja varsinkin sitä heittäytymiskykyä! Porukka saattaa ihan kesken kaiken alkaa laulamaan tai tanssimaan, ilman että se olis mitenkään outoa. En ole vielä tavannut ainuttakaan töykeää jenkkiä tai ihmistä joka ei hymyhuulessa auttaisi jos apua kysyy. Kaduilla tervehditään oikeasti niitä tuntemattomiakin, saatetaan kysellä päivän kuulumiset ja huomisen suunnitelmatkin. Small talkia harrastetaan jokaisessa mahdollisessa välissä ja hiljaisuus on vaan näille toooosi awkward. Amerikkailaiset on myös monesti tosi ylpeitä omista saavutuksistaan ja erityisosaamisistaan (jos sellaisia on.....), eikä niitä epäröidä näyttää. Osa asioista on jopa sellaisia, että ne leimattais Suomessa ylimielisyydeksi tai "leijumiseksi", mikä on musta harmi koska kyllähän sitä oikeesti saa ja pitääkin näyttää jos on jossain hyvä!

K O U L U
- Koulutusjärjestelmä on kokonaisuudessaan todella erilainen täällä. Ekalle mennään monesti 6-vuotiaana ja ala-asteella ollaan 5.luokkaan asti. 5.-8.-luokat ovat junior high, eli suomessa verrattavissa yläasteeseen. Senior high on sitten 9.-12.-luokat, mitä en haluaisi verrata suomen lukioon koska niissä ei kauheasti samoja piirteitä ole ja ennemmin laittaisin tämänkin yläaste-kastiin, mutta ikänsä puolesta vastaa siis Suomen lukiota. High schoolin jälkeen mennään monesti collegeen, mitkä maksavat isoja summia vuodessa ja siksi kaikki eivät pääse opiskelemaan minne haluaisivat... Oon nähnyt ja kuullut tätä tosi paljon, mikä on musta aika surullista. Collegen (n. 2-4v) jälkeen lähetään sitten erikoistumaan ammatteihin.
Täällä high school on melko "laid back". Esimerkiksi tänään lähestulkoon jokaisella tunnilla pelailtiin pelejä tai kateltiin leffoja, koska alkoi thanksgiving loma (♥♥!!). Opettajien ja oppilaiden suhteet on paljon läheisempiä, tiiän jopa monia oppilaita joilla on opettajia snapchat kavereina?! Muutoinkin oppilaat pystyvät vaikuttamaan tuntien kulkuun melko paljon, esim. usein jos he haluavat tehdä kokeen parin kanssa niin silloin opettaja antaa luvan tehdä sen kokeen parin kanssa. Never in Finland.

P A L V E L U T
- Drive thru. Joka paikassa. Ettei vaankaan tarvis nostaa takamustaan autosta ja ottaa paria askelta tiskille :D Okei ymmärrän, että on varmaan paljon kiireisiä ihmisiä joille on helpompaa vaan autosta käsin asioida, mutta hei c'moon... Ruokapaikkojen lisäksi ainakin pankkiautomaatit, posti ja apteekit omaavat tän ominaisuuden. Niin ja semmosia mini-drive thru-kahviloita on kans joka paikassa! Jos kuitenkin aletaan oikeen extremeiksi ja noustaan autosta, niin palvelu on aina aivan uskomattoman hyvää. Ystävällistä, kohteliasta ja iloista. Kuulumiset kysellään ja foverer21:nin kassalla udellaan että mihin oon ostamassa uutta mekkoa. Myös online-kaupat on tosi yleisiä täällä ja jopa ruoka-ostoksia saatetaan tehdä netissä.

K O H T E L I A I S U U S
- Asia mikä on ihan eri leveillä mitä Suomessa. Jokaista pienintäkin tönäisyä, köhäisyä ja ihan vaikka kaupassa ohittamistakin pahoitellaan. Kaikesta kiitetään, yleensä useampaankin otteeseen. Ovet avataan aina muille ja tunnilla lattialle pudonnutta kynää on nostamassa ainakin kolme ihmistä. Myöskään kehuja ei säästellä, mikä on mun mielestä kiva juttu. Eikä vaan se, että niitä saisi itse, vaan se että niitä on ihana kertoa toiselle! Tää on sellainen piirre minkä haluan ottaa mukanani takaisin Suomeen!

L I I K K U M I N E N
- Joka paikkaan mennään autolla ja ajokortinkin saa jo 16-vuotiaana. Julkisesta liikenteestä ei oo tietoakaan muuta kuin oikeesti isoissa kaupungeissa. Juna on kans melko vieras monille, eikä osa mun kavereista oo koskaan mennyt junalla mihinkään. Käveleminen ja pyöräileminen on myös hyvin heikossa kannatuksessa. Vain ja ainoastaan tää yks hullu suomalainen saattaa pyöräillä kevyessä pakkasilmassa lumikerroksen päällä salille. Niin, ja eihän täällä edes oo pyöräteitä! Hostit oli ihan kauhuissan, kun sanoin että voin kävellä -10 asteen pakkasessa n. 5 minuutin matkan kaverilleni... Auto on siis ihan elämän ehdoton perustarve! Mulla ei onneksi oo ollut mitään ongelmia kyytien saamisessa, aina on joku innokas kuskiehdokas taikka sitten hostit mielellään vievät kunhan vaan pyydän.



I H M I S S U H T E E T
- Täällä ihmisiin tutustuminen on melko helppoa. Jenkit ovat tosi avoimia ja uteliaita, mikä helpottaa keskustelun käyntiä ja harvoin joutuu yksin hiljaa oleskelemaan. Mulla ei oo ikinä ollut mikään jäätävän iso kaveripiiri, koska viihdyn paremmin pienemmässä porukassa. Sen myötä omistan muutaman oikeesti hyvän ystävän joiden kanssa pystyn jakamaan kaiken ja olemaan se oma itteni. Musta tuntuu, että täällä harvoin ihmisillä on näitä tosi syviä kaverisuhteita. Helposti voi kamulle heittää että "I love you" ja instagram-kuviin hehkuttaa kuinka ollaan best friend forever. Esim. itse kohtasin kerran koulussa lounapöydässä mielenkiintoisen hetken, kun "paras kaveri" kyseli hänen "parhaalta kaveriltaan" että mikäs sen sun poikaystävän nimi on. Siinä vaiheessa tuli semmonen "whaaat" olo, kun ite tiedän suurinpiirtein parhaiden kavereiden poikaystävien mummojenkin nimet ja exät pystyn luetella kuin vettä vaan. Eli siis summa summarum: Ihmissuhteet ovat monesti paljon pinnallisempia sekä kaveripiirit isompia.

U R H E I L U
- High schoolilaisilla urheilujoukkueet ovat yleensä koulun joukkueita, ellet oo joku megalahjakas yksilö ja saanut paikan jossain paremmassa joukkueessa. Omaa joukkuetta kannatetaan ihan henkeen ja vereen! Myös oman osavaltion ammattiurheilujoukkueet (täällä pääsääntöisesti jenkkifutis, lätkä ja baseball) ovat todella iso juttu ja pelejä seurataan ahkerasti. Täällä ei todellakaan pelätä näyttää ketä kannatetaan, eikä myöskään muiden mielipiteet kauheasti paina.

P U K E U T U M I N E N
- Huh huh... Tää oli yks asia mihinkä mulla vei jonkun aikaa tottua. Mä voin kertoa teille että ei, Amerikassa ei mennä muodissa edellä. Välillä mulla on niin ikävä sitä kun sai laittaa kouluun kivat vaatteet, ilman että olis ylipukeutunut olo. Tytöillä perus kouluvaatetus on yleensä leggingsit (mitä värikkäämmät ja hullumman kuvioiset, sen coolimpi!) tai leveälahkeiset farkut, pillifarkuista ei tietoakaan. Yläosa taas on monesti joko kolme kokoa liian iso huppari jossa on juurikin sen lemppari urheilujoukkueen logo tai osavaltion nimi. Myös t-paidat ovat monesti pikkaisen isohkoja ja rinnassa naapurin sedän firman mainosteksti - you know, niitä paitoja mitä ainakin meikäläinen käyttää yöpaitana. Kenkinä suosituimpia on ehottomasti uggit ja lenkkarit (minkä tosin ihan sulatan nyt kun on olemassa niitä hienojakin lenkkareita!), cowboy-bootsit ja, jopa näin talvipakkasillakin, niken suihkusandaalit saavat kovaa kannatusta. Noh, eipä tarvi ainakaan ressata aamuisin kouluvaatteista! Mä en ole vielä niin paljon amerikkalaistunut et lähtisin tähän muotiin mukaan, mutta oon kyllä laiskistunut pukeutumisessa haha...

M A A I L M A N K U V A
- En tiiä onko tää nyt paras otsikko tälle, mutten keksinyt muuta. Harva amerikkalainen on koskaan käynyt ulkomailla, useimmat ovat saattaneet vierailla naapuriosavalloissa ja hyvällä tuurilla Floridassa tai New Yorkissa. Koulussa ei ole pakko opiskella maantietoa ja itseasiassa meidän koulussa sitä ei taida edes olla kurssitarjottimessa. Toinen aine mitä täällä ei ole on uskonto ja tänään kuvistunnilla kuuntelin kahden pojan keskustelua siitä, kuinka toinen heistä oli lukenut netistä että lehmä on pyhä eläin Intiassa ja heidän oli jotenkin tosi vaikea käsittää sitä asiaa. Eli monilla, etenkin nuorilla, on tosi suppea maailmankuva ja minkäänlaista kulttuuriopetusta ei ole koulussa pakko valita. Eurooppaa pidetään ihan todella upeana paikkana ja siitä luullan tietävän paljon. Mullekkin on yritetty kertoa kuinka Ranskassa on Eiffel-torni ja kysytty että oonko kuullut koskaan Hitleristä... Suomen olemassaolosta monet yllättäen tietää, mutta sen koommin ei esim. kartalta sitä osata osoittaa. Monesti puhutaan "skandinaviasta" ja sitä ihaillaan kovasti, moni haluaisin päästä käymään etenkin Norjassa. Tää on siis helpottanut mun roolia suomalaisena, koska ihmiset osaavat jokseenkin arvostaa munkin kotomaata. Sen sijaan Afrikan huonoista oloista tiedetään tosi heikosti ja Etelä-Amerikka-sanan vois korvata kannabislehdellä. Isänmaallisuus näistä paistaa mailien päähän ja monesti ihmiset pitävätkin USA'ta maailman parhaana paikkana. Noh, niin pidän mäkin Suomea, joten en sano että siinä olisi mitään väärää.

- - - - - - - - - - - - - -

Onnittelut jos jaksoit lukea kaiken! Vähän lievästi sanottuna venähti tää postaus, ja olis ollut vielä lisääkin sanottavaa. Nyt tosiaan alkoi thanksgivin break eli viiden päivän loma - niin täydellinen tähän väliin! Huomenna mennään host mamin kanssa shoppailemaan Mall Of Americaan ja torstaina on sitten se kauan odotettu thanksgiving ja ääää oon niin innoissani! Ekaa kertaa muuten tuntu sille, että olis ollut mukavampi kirjottaa englanniksi ja siks pahoittelenkin mun Finglishiä mikä meinaa väkisinkin puskea läpi vaikka pyrinkin sitä näissä postauksissa välttämään...

Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja Jenkeissä olijat nauttikaa lomasta!

NOTHING MUCH

Kolmatta päivää makaan peittojen alla ja alkaa pikkuhiljaa tuntua et kasvan pian tähän patjaan kiinni. Joku outo jenkkipöpö iski, se on tosin onneks jo lähössä poispäin. Toivottavasti huomenna pääsis kouluun! On ollut vähän turhan paljon aikaa pelkkien omien ajatusten kanssa... Tähän tautiin kuuluu selkeesti sivuvaikutuksena joku megalaiskotus, en vaan millään jaksais tehä mitään - vaikka samaan aikaan oon tulossa hulluksi kun en oo päässyt ulos nauttimaan ensilumista. Vähän raotin tänään ikkunaa sängyn vieressä ja haistelin sitä ihanan raikasta ilmaa mikä tuoksu niin Lapille! Tuli kauhee pakko-päästä-lappiin-kuume, ei yhtään Tuulimaista.

Mua oikeen alkaa naurattamaan tää mun aikaansaamattomuus; Tästäki postauksesta piti tulla "Eroja USA:n ja Suomen välillä"-postaus, mut en mä oikeesti jaksa nyt ajatella niin paljoaa! Eli näillä mennään haha... Voi apua mikä mua vaivaa? Enkun Titanic-projektikin odottelee viimeistelyä ja samoin huomiseksi palautettava hissan vocab (=eli vähän niinku sanastokertaustehtävä?). Lakanat ja pyyhkeet sentään sain pyykkiin heitettyä, mut se onkin ollut tän päivän kovin suoritus. I'm not being lazy, I'm just highly motivated in doing nothing.

Huomenna, jos (ja kun!) pääsen kouluun, niin luvassa on tanssin auditions'sit eli koetanssit ekoihin kisoihin. Kaikki siis eivät pakosti pääse ja mua vähän rehellisesti sanottuna ressaa miten omalla kohdalla käy, koska missasin tosiaan tänään melko tärkeät treenit ja en nyt sattuneesta syystä oo ollut kauheen aktiivinen omatoimiharjottelunkaan kanssa. Well, toivotaan parasta! Tanssitreeneihin kuuluu muutoin oikein hyvää. Me ollaan tosi iso joukkue, varsityssä 19 tyttä ja juniorvarsityssä 11, mut silti tän ekan kuukauden aikana ollaa aika hyvin opittu pelaamaan yhteen ja joukkuehenki on ihan mahtava! Treenit on kyllä ihan lyömätön ykkösjuttu päivässä :-)

Mitäs muuta..? Noh, ainakin ensviikolla alkaa viikonloppu jo keskiviikkona, koska luvassa on taas yks Amerikkalainen juhlapyhä; Thanksgiving! Ainakin joululahjashoppailut aiotaan suorittaa keskiviikkona, torstaina mennään jonnekkin "kalkkunakävelylle"(jooo tiiän :D joku hyväntekeväisyysjuttu mikä on mun hostien perinne!), syödään yhdessä se kuuluisa kiitospäivän ateria sukulaisten kanssa ja illasta kuulemma luvassa korttienpeluuta, suklaan syöntiä ja lähinnä yhdessäoloa. Odotan tosi innoissani! Etenkin sitä ruokaa. Ainut pelottava fakta on vaan se, et sen jälkeen alkaa joulukuu. JOULUkuu. Huh. Musta tuntuu että tää "Holidayseason" tulee menemään ihan silmän räpäksissä ja sit tammikuussa häämöttääkin se Meksikon reissu! Myös hostien edellinen vaihtari tulee Kolumbiasta vierailemaan joulun jälkeen. Ja lähes joka viikonloppu mä pääsen matkaamaan ympäri Minnesotaa kisojen perässä. Paljon on siis tiedossa!

Tämmönen pakollinen sairasvuoteen postaus tälläkertaa. Mulla on tsiljoona postausideaa takataskussa, mut se kuuluisa aika on varsinkin arkipäivinä vähän kortilla. Rakastan kuitenkin kirjottamista, oon oikeestaan löytänyt tän rakkauden vasta tän blogin kautta. Siksipä yritän ja haluan kuitenkin tulla mahdollisimman usein tänne jotain rustailemaan. Niin, ja tottakai tähän loppuun pitää vielä sanoa että täällä menee kokonaisuudessaan oikein hyvin! Vaikka tykkäänkin 'Muricasta, niin silti nautin niin paljon semmosista pienistä suomihetkistä; Pala fazerin sinistä tai pari suomibiisiä voi pelastaa päivän. Skypeyhteydet ja muutoinkin pidemmät juttutuokiot kotopäähän on ihan luksusta! Niiden jälkeen saa aina uutta poweria elämään ja jotenkin jaksaa keskittyä täällä olemiseen enemmän. Mun napanuora Suomeen ei tuu koskaan katkeemaan, löydän itestäni kokoajan uusia, hyvin perisuomalaisia, piirteitä.

Mutta nyt! Host mom huikkii yläkerrasta että "dinner is ready" joten meitsi loikkii tästä ruokapöytään. Oikein kivaa alkuviikkoa kaikille, tiiän että tää marraskuun puoliväli on aina se turhauttavin aika vuodesta mut koitetaan kestää. Kesäikävähän tässä on ite kullakin... Niin ja oikein paljo onnea kaikille sinne Suomeen yo-tuloksista!! :-) See ya!

ps. Kysymyspostaukseen pistin nyt deadlinen: 30.11. asti otan kysymyksiä vastaan!!

EXPLORE. DREAM. DISCOVER.

Mistä vaihto-oppilaat on tehty? Ne on tehty raudasta, pippurista ja muovailuvahasta. Uteliaisuudesta ja seikkailunhalusta. Ripaus rohkeutta ja kunnon kourallinen periksiantamattomuutta. Myös suolaiset kyyneleet ja turhautuneena päästä revityt hiukset kuuluu ainesosiin. Vilpittömästä hymystä ja aidosta kiitollisuudesta, rakkaudesta, surusta ja ilosta. Vähän ehkä hulluudestakin. Lisätään sekaan vielä jokaiseen muottiin mukautuvaa taikahyytelöä ja sitä kuuluisaa suomalaista perkuleen vahvaa sisua.

Kuuntelen Juha Tapiota, katselen isoista ikkunoista kuinka ensimmäiset lumihiutaleet leijailee Northfieldin yllä. Mietin just nyt tätä hetkeä tässä. Tääkin hetki on pian vain muisto, kuten jokainen 87päivää mitä mulla on mun Amerikanelämää takana. Tänään havahduin siihen että noi päivät, ja samalla melkein ensimmäinen kolmasosa tästä vaihdosta, on jo mennyttä. En saa niitä enää takasin. Tää on niin hullua, tää on niinku toinen elämä. Elämä, joka päivä päivältä haihtuu hiljalleen ilmaan ja jonka talletan koko loppuelämäksi mun muistojen kultaseen arkkuun. Tästä päivästä saakka aion ottaa vastaan kaiken mitä Amerikka mulle antaa. Aion nauttia, nauraa ja pysähtyä tämän kaltaisiin hetkiin hengittämään tätä ihanan outoa ilmaa mikä mun ympärillä pyörii.

Vaihtarina oleminen ei oo joka päivä helppoa. Päivät toisensa jälkeen on aina uusi selviytymistarinansa; Yhdessä päivässä ehtii henkisesti käydä koko Linnanmäen laitekokoelman läpi - vaikka kahdestikkin. On ne ylämäet ja alamäet, on myös ne possujunat jotka liikkuu sata metriä tunnissa. Pienen pienetkin jutut saattavat pelastaa koko päivän - ihan vaikka vaan käytävällä kuuluvat "What's up Tuuli!"-huikkaukset. Tai välillä se pelkkä vastaantulijan hymykin riittää. Samoin myös ne alamäet... Joihin romahtaa liiankin helposti. Mulla on ollut aina semmonen pieni taipumus kiusata itteäni, henkisesti ja fyysisesti. Täällä sen huomaan niissä hetkissä kun tulee se sormista varpaisiin asti kirvelevä koti-ikävä. Mä jään ihan liian helposti rypemään siihen oloon, välillä tuntuu että mun pään vierellä on oikeasti sellainen pikkunen piru joka huutaa korvaan et "Hähähää, siinäpäs kärsit. Iteppäs sä lähteä halusit ja jätit kaiken taakses!". Ja sitä on tosi vaikea puristella pois.

Joka päivä kohtaan uusia asioita ja yritän sopeutua moniin uusiin, välillä epämukaviinkin, tilanteisiin. Kieli ei oo se tuttu ja turvallinen suomi. Perhe ei ookkaan enää se aito ja oma. Kaveritkaan ei oo mikään itsestäänselvyys. Rajoja venytellään joka suuntiin. Nyt oon kuitenkin päässyt vaihtovuodessani siihen pisteeseen että mun elämällä alkaa olla oikein hyvä, tukeva pohja. Jenkkikoti tuntuu kodilta, perheenjäsenten luonteet alkaa paljastua sen aluksi rakennetun kaikkiainahyvin-maskin takaa. Koulussa tiedän keiden seurassa on paras olla. Enkku sujuu ihan ongelmitta, harvoin tulee enää hetkiä jolloin en tiedä miten jotain asiaa saisin sanottua. Arki on arkea, mutta joka päivä on silti niin erilainen. Paras hetki on aina illalla sängyssä, kun saa taputtaa itseään selkään ja todeta että I did it.

Oon myös muuttunut ihme ajattelijaksi täällä. Tai oon kyllä aina ollut sellanen persoona, että saatan seikkailla yksin omassa pääkopassani pidempiäkin aikoja. Mä tykkään mietiskellä. Oon vaan toisinaan vähän solmussa. Täällä kuitenkin tuntuu, että oon saanut niin monia solmuja avattua ja sen myötä tajunnut niin paljon asioita. Ette uskokaan kuinka monta kertaa on tehny mieli heittää kunnon bitchflap omalle poskelle ja huutaa ääneen et miks hitossa oon ollut joskus niin tyhmä - miks tajuan tän asian vasta nyt. Musta on tullut niin paljon avarakatseisempi ja joustavampi.

Mietin joskus että hassua kuinka vaihto-oppilas -sana on kadottanu aikojen saatossa merkityksensä. Nykyäänhän vaihtoja tekee vain rotarit; eli sieltä minne he lähettävät vaihtarin, ottavat myös jonkun vastaan. Does that make any sense? Toivottavasti. Ja sit sana oppilas. Tästä vuodestahan ei suomessa hyvitetä mitään, joten en usko että kauheen moni (ainakaan meistä suomalaisista) oikeesti vaihtovuoden aikana koulussa opiskelee. Viikonloppuna tää asia tuli puheeksi mun vaihtarikaverin kanssa iltamyöhään facessa niitä näitä höpötellessä. Mulle tuli tiiättekö sellanen jäätävä ahaa-fiilis. Tajusin siinä seisauskessa jotenkin kaiken ja kaikessa vaan alko olemaan järkeä. Me ollaan oppilaita isolla O:lla - vaikeimmassa ja antoisimmassa koulussa ikinä. Mä oon oppinut jäätävän määrän asioita elämästä jo tän kolmen kuukauden aikana. Välillä on jopa ihan viisaskin olo, mikä ei oo normia mulle. Oon tajunnut kuinka tärkeitä perhe, ystävät ja koti on. Kuinka paljon ne merkitsee. Oon tajunnut kuinka hemskatisti mä rakastan Suomea - sitä kieltä, ruokaa, luontoa ja muutenvaan koko kulttuuria! Enkuksi sanoisin et tälläset ahaa-elämykset on välillä jopa vähän overwhelming. 

Vaihtoon lähteminen on ollut paras päätös mun elämässä. Mä niin tarvitsin tätä. Vihdoin opin arvostamaan monia asioita, mitä olis jo pienestä pitäen pitäny osata arvostaa. Opin olemaan kiitollinen. Mun mielestä tää on yks sellanen kokemus, mikä jokaisen pitäis elämänsä aikana käydä läpi. Voi kuinka maailma oliskin parempi paikka. Mut samalla oon sitä mieltä, että tää ei kuitenkaan sovi kaikille. Välillä oon miettinyt onko mustakaan tähän hommaan, sen verran kaukana mukavuusalueeni rajoista tällä hetkellä seikkailen. On sitä kerran jos toisenkin manannut, että mihinkä soppaan sitä taas on mennyt lusikkansa tökkäämään. 

Kaikesta huolimatta mä oon onnellinen täällä. Tänään oli takana oikein megahyvä päivä, täynnä naurua ja sitä aitoa korvasta-korvaan venyvää hymyä. Oon valmis kohtaamaan kaikki uudet elämän oppitunnit mitä tän vuoden aikana tulee vastaan. En halua lähteä kotiin katuen asioita mitä en tehnyt silloin kun olis ollut niiden aika - tän vaihto-oppilasvuoden, mun toisen elämän, tuun käymään läpi vain tän yhden ja ainoan kerran.

"Twenty years from now you will be more disappointed by the things that you didn't do than by the ones you did do. So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream. Discover."

 

SNAP-THROWBÄKKEJÄ

Näin viikkoa vaille kolmikuukautispäivän johdosta haluan tehä pikkuisia takaisinheittoja ja muistella mitä kaikkea oonkaan nähnyt ja kokenut. Ja sitä on paljon. Tää päivä on ollut jotenkin tosi ihmeellinen, oon vaan koko päivän jumittanut omissa ajatuksissani. Se on niin totta, että vaihtarina tulee mietittyä välillä tosikin deeppejä juttuja ja muutoinkin yrittää saada koottua sitä omaa elämänsä palapeliä yhteen. Mikä tässä elämässä oikeesti merkitsee? Mitä mä haluan tän vuoden jälkeen? Vai haluanko mitään? Alkaa omalla tavallaan jo zoomailla kohti seuraavia unelmia, mut kuitenkin elää niin hetkessä kun vain pystyy. Mmm. Mulla tulis tästä aiheesta niin paljon tekstiä, että aion tehdä joku päivä ihan oman postauksen niille. Nyt kuitenkaan ei enää sukelleta yhtään tän syvemmälle, vaan palaillaan enemmän tai vähemmän ajassa taaksepäin ja annetaan pieni hetki näille jutuille mitä oon tälläkertaa snapchatin kautta ikuistanut. Mulle itelle tuli tosi hyvä fiilis selaillessa noita vanhoja kuvia, semmonen "WAU, oompas mä oikeesti kokenu paljon näin lyhyessä ajassa". Vaikka suurinosa näistä asioista on täysin arkisia ja saattaa jostain toisesta tuntua ihan mitättömiltä, niin mulle ne silti merkitsee. Arki on parasta. Muistan taas että miks oon täällä. Ja totesin taas etten ikinä vaihais tätä kokemusta - joka ei oo edes vielä puolessavälissä - mihinkään.

1// Enää jäljellä 7kk... 2// Matkalla lentokentälle! Tehtiin pikainen puolentunnin sightseeingi, koska kyllähän nyt Seattlessa ollessa täytyy itse Seattlekin nähdä? 3// Jep. Onneks seuraavaan kertaan on vielä paaaaljon aikaa. En ees halua miettiä miten saan kaikki mun kamat takasin suomeen. 4//Viimeisiä kesäpäiviä. Voi että, ei joku vois viedä mua takasin tohon hetkeen?

1// Norhtfieldin ihanimmat lenkkipolut - taas kerran. 2// Homecoming-perjantai! 3// Koulua... Ja matikantunti jonka itseasiassa vaihdoin pois ja otin tilalle helpomman. #noschoolstress 4//Perus arki-ilta Tuuli's way: Sohva, tv ja teekuppi.

1//Yhyhyyyiii. Tehtiin kirurgisia operaatioita kanoille köskässä. 2//♥ 3//Jumppajumppaa. Siitä tulee aina niin hyvä fiilis! Nyt en hetkeen ookkaan käynyt salilla tanssin takia, mut sitten kun kausi on ohi niin tiedän kyllä minne käypi tieni 4// Skypettelyä with my gööörls! Pitää ottaa taas joku päivä uusiksi, aina niin piristävää nähdä teidän hymyilevät nassut ja kuunella teidän hömpötyksiä..♥

1// Just another sunny day. 2//Kuvista. Alettiin työstämään meidän final-töitä ja on aina kauhee Leonardo da Vinci -olo kun vetäsee maalaustakin päälle ja pursuttaa maalit paletille. 3//IHOP ja Giulia♥ 4//Pihalla on viilentynyt just sopivasti johonkin viiteen asteeseen, täydellinen ulkoilusää! Rakastan nähdä varsinkin pikkulapsilla niitä tomaatin punaisia poskia pihallaolon jälkeen.. Ne vaan on jotenkin niin suloset.

1// Skypetystä kotiin ja perheen kanssa perus perjantai-iltaa: Vain elämää. 2//Hiukset meni jokunen aika sitten uusiksi. Ite tykkään näistä tummista enemmän, niiiin ihanaa vaihtelua! Oli muuten btw paras kampaaja missä oon IKINÄ käynyt. Gotta love it. 3&4//No words needed.

LOKAKUUN SUOSIKIT

Tattadadaaa! Päätin kuluttaa luppoaikani blogin ulkoisen olemuksen eheyttämiseen, aloin jo niin kyllästyä edelliseen. Toivottavasti virkistää teidänkin silmää yhtälailla kun mun. Mutta, nyt on siis taas aika pistää ylös mun lokakuun lempparijutut. Lokakuu kului niin hitaan nopeasti. Nopean hitaasti. En mä tiedä. Päivät tuntui välillä tappavan pitkiltä, mutta viikot vierivät hullua vauhtia. Näin syksyä kauneimmillaan ja kauheimmillaan. Kohtasin taas monen monta uutta ihmistä ja kohtasin myös monen monta, tuttua ja turvallista, ihmistä muistoissani. Ikäväkin oli aina välillä - kera kyyneleiden, mutta enimmäkseen kuitenkin nautin jokaisella mahdollisella henkäyksellä.

ULKOILU

Täällä Northfieldissä on kuuleman mukaan vietetty hienoin ja lämpöisin syksy ikinä. Vasta viikko takaperin alkoi näyttää siltä oikealta, harmaalta ja kuolleelta, lokakuulta. Oon monta monta kertaa heittänyt napit korvaan ja lähtenyt pihalle ilman mitään päämäärää - joskus viettänyt jopa parikin tuntia ihan vaan hengitellessä sitä ihanan raikasta ilmaa. Hyvinä ja huonoina hetkinä. Parasta lääkettä mielelle.

VIHREÄ TEE

Eli siis green tea. Mä ainakin joisin mieluummin green tea:ta kuin vihreää teetä? Mullon aina miljoona eri lemppariruokaa mitkä haluaisin kaikki mainita, pitäs varmaa tehä täysin oma postaus niille... Tälläkertaa kuiteski valitsin vihreän teen, koska se on valehtelematta ollut mun jokapäiväinen perustarve. Oon aina ollut kova juomaan teetä ja rakastan melkein kaikenlaisia teeitä(???what). Tiiän, että vihreällä teellä on tosi paljon kaikenlaisia terveysvaikutuksia, mut en mä oikeestaan sitä niiden vuoksi litki - se vaan on niin hyvää!

BRUNO MARS

Artistilemppari tältä kuulta on ollut ehottomasti Bruno Mars. Ei sillä, että se olis mitenkään uusi tulokas mun soittolistoilla; Monet biisit on osunut ja uponnut kyllä syvälle mun sydämeen. It will rain. Long distance. Just the way you are. Moonshine. The Lazy song. If I knew. Tää lista goes on and on... Pelastanut monta synkkää syysiltaa ja piristänyt vielä useampaa aurinkoista aamua.

SWEATER WEATHER

Yks, oleellisin, syy mun syysrakkauteen. Saa kaivaa vihdoinkin ne pehmoset villapaidat kesävarastoista ja eikä enää saa edes lämpöhalvausta kun kiskasee sellaisen ylleen. Mä en oo mitenkään megainnokas muotifani ja mun mielestä farkku-villapaita-yhdistelmä toimii aina sekä on nopee napata aamulla kaapista. Ainut ongelma on vaan se että haluaisin ostaa jokaisen eteen sattuvan, toinen toistaan ofc pehmosemman, ihanamman värisen ja muutenvaan muka paremman yksilön, mut loppupeleissä kuitenkin käytän vaan niitä kolmea lempparia...

WE♥IT

Tääkään ei ole mitään uutta, mutta oikeastaan melkein useamman kuukauden tauon jälkeen mun we♥it-addiktio taas palasi. Se on parasta viihdettä study hallissa, pitkillä ja ei-niin-pitkillä automatkoilla, kampaajalla, sunnuntai-iltana ja tietty aina silloin kun pitäis esim. tehdä läksyjä tai pestä pyykit. Oonko ainut joka kuolaa niitä kaikkia taivaallisen näkösiä kuvia pannareista sunmuista herkuista, vannoo että vitsi mä aion kokeilla kans tehä tollasia kun pääsen kotiin, muttei oo vielä kertaakaan saanut toteutettua itseään? Okei, perjantaina vapaapäivän kunniaks aion! Lupaan teille.

Kuukauden note-to-myself.

TRICK OR TREAT!

Halloween. Se on iso juttu täällä Amerikoissa. Jo hyvissa ajoin, elokuussa, oli kauppojen hyllyt täynnä kaikkea oranssia, kurpitsaa oli tökätty jokaiseen mahdolliseen koloon (keksi, pannarit, leipä, pasta... ja jopa pizza.) ja talojen pihoihin alkoi ilmestyä toinen toistaan ihmeellisempiä koristeita. Perjantaina kuitenkin se kauan odotettu ja valmisteltu ilta sitten oli. Oli kyllä aivan sairaan siistiä nähä kuinka tää juhla täällä aidossa Amerikassa vietetään ja en kyllä pettynyt. Kerrankin voin sanoa että oli kyllä aivan niinku elokuvissa. Lapset (ja vaihtarit) kiertelivät mahtavissa asuissaan ympäri naapurustoa, astelivat jännittyneinä pelottaviksi koristeltuihin pihoihin odottaen että mistä nurkasta tälläkertaa säikäytetään ja hymysuin vertailivat kavereiden kesken että kuka sai mistäkin parhaat karkit. Mun ei ollut tarkotus ite alunperin lähteä karkkikierrokselle (koska, you know, mähän oon jo 17v), mut mun italialainen vaihtarikaveri Giulia sai mut kuitenkin 20min varotusajalla ja pienillä suostutteluilla lähtemään. Asujahan meillä ei tietenkään ollut, joten päätettiin vetää vaan liput niskaan ja edustaa ylpeinä kotimaitamme - ja oli muuten loppupeleissä tosi onnistunut idea, saatiin paljon huomiota ja uteliaisuutta osaksemme. Naurettiin ja jäädyttiin, sekä kruunattiin ilta lämpösellä teellä ja kauhuleffalla vilttien alla.

Noh, pidemmittä puheitta päästän teidän kuvien kautta sukeltamaan mun Amerikkalaiseen Halloween-iltaan! Ja tuo kuvissa seikkaileva jellona on siis mun host veli, ihan vain halusin sanoa ettette luule et oon jotain random pikkulasta jahdannut kameran kanssa...

Proud of my pumpkin!

Ja tässä siis lopputulos. Mulla on karkkia koko loppu vaihtovuodeks ja vähän varmaan ylikin...