WE'RE GOING TILL THE WORLD STOPS TURNING

Äidinkielen kolmoskurssilla opettaja oli piirtänyt pitkän punaisen viivan tämän "liian puhkikulutetun" kliseen viereen kun kirjoitin esseetä "Onko urheilu taidetta?" -kysymyksen pohjalta. Harmitti. Nyt kuitenkin tiedän ettei siellä ole ketään pisteyttämässä mun postauksia joten voin tän kevyin mielin kirjoittaa: Verta, hikeä ja kyyneleitä. Sitä se oli, tanssi. Myös käheitä kurkkuja, neljän kuukauden pakarajumitus, kipeitä lonkkia, aamu 4:55 herätyksiä, "kick across the floor" - mitä jokainen meistä vihasi sydämensä pohjasta. Se oli lakkaa, tekoripsiä, mustia kynsiä, hymyjä. Naurua. Iloa, onnistumisen iloa. Se oli kahdeksantoista tytön joukkue mistä muodostui perhe.

Kuvia vähän kaikkien puhelimista.

Nyt on kulunut viikko siitä kun jätin viimeisetkin high kickit tanssilattialle. Tää viikko on ollut niin outoa, on ollut niin tyhjä olo. Ei ookkaan enää tarvinnut jokapäivä viimeisen tunnin jälkeen juosta pikapikaa pukkariin, kiskoa tanssikamat päälle maailmanennätysvauhdilla ja sen jälkeen meidän "hituri"- lempinimen saavuttaneen viiden tytön porukalla miettiä että ehittäisköhän käydä vessassa ennekuin koutsi painaa play-nappia. Ei oo enää näitä hulluja ihmisiä huutamassa ympärillä ja tekemässä jokaisesta hetkestä elämisen arvosta.

Tanssi-kausi on ollut mun vaihtovuoden kohokohta, without a doubt. Mut en voi valehtelematta väittää että jokasiin aamukuuden treeneihin oon hymynassuin tallustellut. Alku oli varsinkin tosi kankea; Kaikki oli mulle uutta ja kaikille muille taas monien vuosien takaa tutuksi tullutta peruskauraa. Oli päiviä kun suoraansanottuna ei olis voinut vähempää kiinnostaa että onko leuka tarpeeksi ylhäällä tai onko jokainen nilkka ja polvi ojennettuna jalanheitoissa. Joskus tuijotin kelloa parin minuutin välein odottaen sitä hetkeä kun valmentaja kutsuu meidät kasaan ja tehdään ihan jokakertainen ryhmähuuto ja saadaan lupa poistua. 

Ihan mieletöntähän se kuitenkin oli. Suurimmaksi osaksi nautin treenaamisesta ja loppua kohden alkoi mullekkin tulla joukkueen tavat tutuiksi, minkä myötä en kokenut olevani enää niin outsider. Sain niin monta kaveria, yhteensä 18 kipaletta kullanarvosia tyttöjä, ja niin monia muistoja mitä en ikinä vaihtaisi pois mistään hinnasta. Pääsin olemaan Varsity-joukkueessa, mikä ei ole kauheen yleistä vaihtareille. Pääsin osallistumaan State-kisoihin, mikä ei myöskään ole ihan jokapäivän hupia. On niin etuoikeutettu olo tän kaiken jälkeen. Vaikka Statessa ei sitten finaaliin (=kuuden parhaan joukkoon) päästy, oli silti ihan mieletön kokemus saada tanssia jäätävän kokoisessa Target Centerissä. Muutenkin ympäri Minnesotaa reissaaminen ja high school -lajiin osallistuminen oli itsessään huippua. Oon niin niiiin ilonen että päätin mennä silloin lokakuussa tekemään tryoutit, vaikka olikin jo kaks viikkoa myöhässä. Olisin menettäny ihan liikaa jos olisin antanut sen pienen ujostuksen voittaa, mikä meinas mua estää kävelemästä valkun huoneeseen kysymään mahdollisuudesta päästä joukkueeseen messiin. 

Lokakuun lopulla kun treenit sitten alkoi ja meille lyötiin kalenterit käteen, mitkä käytännössä kertoi mitä meidän seuraavan 4kk pitäis sisällään, ajattelin et tää tulee kestämään ikuisuuden. Tuunkohan mä jaksamaan? Ja täs sitä nyt taas ollaan, kummastelemassa sitä et mihinkä hemskattiin se aika katos? Entä ne miljoonat treenit mitä mun ei muka pitänyt jaksaa porhaltaa läpi? Ei tajua. Muutenkin, mihinkä on kadonnut puoli vuotta?! Herraisä, mä oon Suomessa 15:ta viikon päästä. Äööö...

Ensi maanantaina se on dance banquetin jälkeen virallisesti over. Mun mieletön kausi Randolph Rockette'na. Mun elämäni eka ja vika kausi high kick dancerina. Huudetaan viimeisen kerran sydämiemme pohjasta "I feel like a monster" - mikä oli meidän koreografian teema. Siirrytään elämässä eteenpäin. Se on varmasti mun monille joukkuelaisille paljon helpompaa, kun heillä tanssiura jatkuu vielä ainakin vuoden jos toisenkin. Mun, ja muiden senioreiden, osalta se on kuitenkin nyt glitterintäytteinen ja oranssisininen sivu elämänkirjassa. RDT tulee aina pysymään mun sydämessä.

©MHSL

"And we danced, and we cried, and laughed, and had really really really good time. Take my hand, let's have a blast, and remember this moment for the rest of our lives" - Macklemore, And we danced. 

Tästä biisista muodostui "meidän" biisi, mitä popitettiin aina treeneissä, kisareissuilla, ennen kisasuoritusta, competition dinnereillä... ja noh, käytännössä joka paikassa.

JUISSIN KESÄSOMETTAJAKSI 2015?

Jep, kaikkea sitä pitää näköjään kokeilla! Lähin siis katsomaan että olisko musta tälläseen, vähän erilaiseen, kesäduuniin ja toivon todellakin että vastaus olisi kyllä. Olis aivan huippua viettää kesä 2015 Juissin somekasvona!

Ensinnäkin, julkaisin tän hakemusvideon eilen, ja voi jestas oon ihan overloaded näistä kaikista tsempeistä ja kivoista kommenteista - laittaa aina miettimään kuinka uskomattoman ihania ihmisiä mun ympärillä onkaan. More than thankful. Kiitos ihan jokaisesta tähän mennessä tulleesta äänestä ja jaoista. Ette uskokaan paljoko ne mulle merkkaa, eikä vaan siksi että saisin tuon työpaikan, vaan myös siks koska huomaan että kaikki jaksaa mua aina kannustaa, ryhdyin mä mihin vaan. Ootte parhaita. You mean the world to me♥

MUTTA, sitten siihen itse asiaan. Haen siis ensikesäksi Juissin kesäsomettajaksi - eli työskentelemään Juissin sosiaalisissa medioissa. Tää duuni olis mulle niin täydellinen, enkä edes osaa sitä ajatella työnä. Tsekatkaa mun hakuviedo alta, youtubesta tai suoraan juissin sivuilta. Ihan miten vain! Heitin myös tuonne sivuun, lukijapalkin alle, kuvalinkin hakuvideoon, mikäli haluatte sitä myöhemmin katsella.

Arvostaisin ihan tooooosi tosi paljon jos kävisitte äänestämässä! Joo, tiiän, pitää kirjautua ja kaikkea, mutta jos sen puoliminuuttia elämästänne siihen voisitte uhrata niin olisitte maailman parhaita. Tiiätte, että tekisitte ainakin tän yhden neitokaisen täällä oikein superiloiseksi. Just SUN äänen avulla mä olisin taas askeleen lähempänä unelmaani. Every point counts! :-)

Ja jos nyt oikein innostutte, niin äänestää pystyy aina tunnin välein ja jakaminen on todellakin sallittua!

KIITOS ♥ 

VINKKEJÄ TULEVILLE VAIHTAREILLE

Täällä sitä taas sängyn pohjalla mädännytään. Kerkesin mä hei jopa viis päivää olla terveenäki! ARGH. Noh, ei auta. Innostuin tuossa hyppäämään vähän viimekevään tunnelmiin ja aloin lueskella mun vanhoja postauksia. Sen innoittamana haluan nyt koota 10 vinkkiä ensvuoden vaihtareille. En tiiä muista, mutta mä olisin sellasia ainakin kovasti viimevuonna kaivannut. Aion tehdä tästä myös kakkososan sitten lähempänä ensisyksyä - nyt keskityn lähinnä tähän odottamisvaiheeseen.

1. Ala harjoittelemaan jo kohdemaasi kieltä. Katso sarjoja, vlogeja tai kuuntele vaikka paikallista musiikkia. Lue kirjoja - tai jos kirjat ei kiinnosta niin koita etsiä blogeja tai nettiartikkeleita. Älä turhaudu kuitenkaan siitä, jos (ja kun) et ymmärrä hölkäsen pöläystä - ihan päätät antaa ittelles vain aikaa ja vaikka se vaatiikin aikamoista pitkäjänteisyyttä, niin syötä kääntäjään jokainen sana jota et ymmärrä. Voin luvata, että myöhemmin kiität itseäsi.

2. Keskity koulunkäyntiin. Unohda ajatus siitä ettei sillä oo mitään väliä miten tänä vuonna menee kun "on vielä kaks vuotta lukiota aikaa parantaa". Justjoo. Mua henkilökohtasesti vieläkin kaivertelee parit maantiedon ja yhteiskuntaopin numerot viimevuodelta. Enää mä en pysty niihin vaikuttamaan, mut te pystytte. Joten, work hard ja vaikka se onkin aika-ajoin syvältä persiistä niin ota itseäs niskasta kiinni - onko mitään parempaa kuin se tunne kun on saanut sen empire state buildingin korkusen läksypinon vihdoinkin taisteltua läpi?

3. Älä kuluta aivosolujas turhaan esim. pakkaamisesta tai host perheen tuliaisista murehtimiseen. Sulla on varmasti parempaakin tekemistä. 

4. Sijoitustiedot. Hrrr. Vaikka kuinka sanoisin, että älkää niistä murehtiko - saatte ne ihan varmasti jossain vaiheessa - niin oon varma ettei kukaan pysty olla niitä jännittämättä. Parin tunnin välein käyt päivittämässä sähköpostiä, viikonloput on tuskaa kun järjestön toimisto on suljettu ja joka päivä kello neljän jälkeen joudut todeta et "no höh, eipä tullut vielä tänäänkään". Kuulostaako tutulle? Jep, been there done that. Ihan aikusten oikeesti: Sä tulet varmasti saamaan ne tiedot, mutta fakta on se että ne saattavat tulla vasta silloin elokuussakin. Varaudu siihen. Se ei todellakaan tarkota sitä että olisit jotenkin aivan surkea yksilö. Ei. Se vain tarkoittaa sitä että perhe&koulu kohdemaassasi ovat ehkä vähän hitaampia, tai sitten aluevalvojallasi on hankala löytää perhettä jolla olisi aikaa toimia isäntäperheenä. Se on niin monen asian summa.

5. No sitten kun ne sijoitustiedot saat, niin älä tuomitse mitään vielä tässä vaiheessa. Tottakai sä haluat heti iskeä kaupunkisi nimen googleen ja mapsillakin kuljet pitkin sun Amerikan kodin naapurustoja. Host vanhemmat ja sisarukset etitään facebookista ja instagramista. Sijoitus ei ehkä ollutkaan se sun unelmies paikka. Voin käsi sydämellä vannoa että ei sillä paikalla ole väliä - niillä ihmisillä on. Haaveilla kuitenkin saa ja pitääkin, mutta älä aseta mitään odotuksi tulevalle vuodelle.

6. Monesti panikoidaan että mitä niille hosteille sitten vois kirjottaa kun haluat tottakai olla heti heihin yhteydessä, pitkästi vai lyhyesti, facebook vai sähköposti? Itse laitoin ensimmäisen viestin facebookissa, koska se vain tuntui itselle luonnollisemmalta. En usko että sillä kuitenkaan mitään väliä oikeasti on! Ekan viestin ei tarvi olla mikään maailmaa mullista. Kiität heitä, kerrot että olet innoissasi, kysy ehkäpä pari kysymystä ja ole yleisesti tosi kohtelias. Hymiö tai kaksi riittänee, etenkään amerikkalaiset eivät kauheasti tykkää viesteihinsä niitä tunkea. Ota tää muutenkin huomioon, amerikkalaiset saattaa viesteistään suomalaisen korvaan kuulostaa vähän tylyille vaikkeivat sitä ollenkaan tarkoita.

7. Käy läpi sun kaikki sosiaaliset mediat. Onko siellä jotain asiatonta, mitä et sun isäntäperheen haluaisi näkevän? Jos kyllä, niin nyt olisi hyvä aika ne poistaa. Samoin jos kirjoitat blogia, niin voi olla et sitäkin kääntäjän kanssa lueskellaan, joten mieti mitä sanot.

8. Perusta blogi. Jos haaveilet vaihtoblogista, niin MUN mielestä nyt olis oikein oiva aika se perustaa. Oli ihan sairaan mielenkiintosta lukea noista munkin fiiliksistä esim. ennen sijoitustietojen saamista. Jos et sitä halua kaikelle yleisölle vielä paljastaa, niin on ihan ookoo pitää se vaikka yksityisenä ja postailla aina silloin tällöin - purkaa ne pahimmat ahdistukset ja innostukset. 

9. Tutustu muihin vaihtareihin! Ei oo oikeesti mitään parempaa kuin toisten vaihtareiden kanssa jutteleminen - vaikka aihe oliskin aivan joku muun kun itse vaihtovuosi. Meillä on UPilaisten kanssa whatsup-ryhmä, mikä on pysynyt aktiivisena koko vuoden. Sinne voi laittaa huoletta kaikki fiilikset ja muutoinkin on kiva kuulla myös toisten kuulumisia. 

10. Nauti. Oon varma että tää on sulle sanottu jo tsiljoona kertaa - ihan ärsytykseen asti. Mutta ihan tosi, nauti Suomesta; sun perheestä, kavereista, harrastuksista, ruisleivästä, saunasta, suomalaisesta musiikista... Sä tuut niitä ihan varmasti jossain vaiheessa ikävöimään. Aika tulee menemään hullun nopeeta ja ennen ku huomaatkaan niin tihrustat viis sangollista kyyneliä läksiäisissäsi ja istut autossa matkalla kohti lentokenttää, etkä siltikään voi uskoa että oot oikeesti lähössä. Tulee varmasti hetkiä, kun oon ihan valmis heittämään hanskat tiskiin ja jäämään vain kotiin. Älä kuitenkaan luovuta - mä lupaan että tää on kaiken sen arvosta. Tunnustele itseäsi, mieti mitkä asiat saa sut stressaamaan ja mitkä innostumaan. Tää odotteluaika mitä käyt tällähetkellä läpi on jo itsessään tosi kasvattava ja opettavainen kokemus. Stay patient - stay strong.

~~~

Mä toivon teille kaikille hurrrjasti tsemppiä, tiiän kokemuksesta ettei se odottelu ole kivaa. Jos on kysymyksiä niin vastaan niihin mielelläni, tai jos muutenvaan haluat puhua niin älä yhtään ujostele ottaa yheyttä. Parhaiten se onnistuu instan directin kautta (tuulieveliina_) tai facebookissa. 

Pikapäivitystä myös mun elämään; Tanssikausi huipentui viime lauantaina State-kisoissa ja nyt on sitten se vaihe vaihtovuodesta ohi, yhyy :-( Tulee olemaan niin outoa ilman jokapäiväisiä treenejä! Tuun kirjottelemaan aiheesta oman postauksen tässä piakkoin. 

Voin myöntää, että penkkarit, potkiaiset ja etenkin wanhojen tanssit oli mulle tosi iso pala purtavaksi. Kyllähän mä täällä pillitin kun kaikki somet täyttyi ihanista kuvista ja hästägeistä #prinsessapäivä #paraspäiväikinä. Olisin niin niin kovasti halunnut olla rakkaitten ihmisten ympärillä tuona päivänä.. Harmittahan se vieläkin kovasti, mutta kykenin tänään jopa hymyhuulin kattelemaan youtubeen ladattua videota wanhojen oma tanssi -osuudelta. Kakskys kertaa putkeen. Se on niin huippu! Ens vuonna sitten... :-)

WHAT'S UP?

Heipsans! Ajattelin tulla pitkästä aikaa tekemään kunnon liibalaaba höpöttelypostauksen kun viimeisestä onkin jo aikaa ja alkaa meno mennä jo sen verran ala-arvoseksi täällä sängyn pohjalla; selasin varmaan puolituntia Kim Kardashianin instagramia. Juups, taasen lojun kipeenä - neljäs kerta puolenvuoteen? Ei oo yhtään tavallista mulle, mut kai voin laittaa amerikkalaisten, mulle outojen, pöpöjen piikkiin... Eipä tässä mitään, parempaan päin kokoajan ja ei kauhean korkeaksi onneks kuume ehtinyt nousta! Huomenna kuitenkin tanssikisat joten päätin ihan ottaa varmanpäälle ja levätä tänään. Saattaapi muuten olla viimeiset kisat ellei sijoituta ja päästä vielä ensviikonloppuna kruunaamaan koko kausi state-kisoihin - jäiks! En halua että tanssi loppuu, koska mitä mä sit teen seuraavat neljä kuukautta koulun jälkeen? Meidän koululla ei ole muuta kuin softball tytöille ja muuten sen kyllä varmaan ihan vain kokemuksen ja kokeilun vuoksi ottaisinkin, mutta en melko varmasti tulis pääsemään edes joukkueeseen haha... Harmi sinänsä, olis ollut siistiä vielä olla jossain tiimissä mukana, mutta nää on näitä pikkukoulun negatiivisia puolia kaiken sen ihanan ja positiivisen seassa.

1. Ihan vaan koska yummyy, tuoreita hedelmiä! // 2. Muistakaas tämä. Joka päivä. Including me. // 3. Northfieldin vaihtaripossella matkalla Mall of Americaan! Peru, Brasilia, Italia ja Soomi. // 4. Just another tuesday afternoon. Jos jotain positiivista tanssikauden loppumisesta pitää löytää, niin oon kieltämättä melko innoissani siitä kun pääsen taas koulun jälkeen salille ja sit kun ilmat lämpeää ja kadut sulaa pahimmista lumista niin mikä vois voittaa lenkkeilyä ulkoilmassa?

Pari viikkoa ollaan jo tokaa jaksoakin rullailtu eteenpäin ja mulla muuttui vain pari tuntia. Tällähetkellä lukkari kuulostaa tältä:

1. US History

2. English 11

3. Aiding

4. Study hall

5. Geometry

6. Weight training

7. Interior design

8. Media arts

Uusia siispä weight training ja interior design. Molemmat on ainakin tähän mennessä ollut oikein kelpotunteja! Weightissä on aikapaljon nuorempia oppilaita, mutta ei se mitään, kivaa tutustua heihinkin ja muutenkin ihanaa päästä vähän liikkumaan keskellä koulupäivää. Mulla oli aika alhaset odotukset tota tuntia kohtaan koska, you know, koululiikunta tai varsinkaan painonnosto ei aina ole mitään kaikista oikeaoppisinta tai laadukkainta, mut oli kyl mun ilokseni oikein positiivinen ylläri! Interior design taas liittyy meidän koulun jokavuotiseen projektiin: Vuoden aikana rakennetaan aina jollekkin perheelle ihan ihkaoikea talo, koti. Syyslukukausi oli pitkälti se "poikien puoli" eli vasara ja nauloja. Nyt keväällä sitten pääsee enemmän tytötkin messiin ja päästään kokeilemaan meidän sisustussuunnitteluskillssejä! Itse olen maalien&pintojen vastuuryhmässä. Talo on ihan hurrrrjan iso ja sen myötä juostaan vähän meidän aikataulua jäljessä, mutta eiköhän siitä valmis tuu ennen kesää :-) Niin! Ja ihan mun tietämättä meidän enkuntunti (mikä mulla oli jo syksyllä) vaihtuikin nyt sisällöltään aika rajusti. Koko syksy lähinnä luettiin ihan sikana novelleja ja kirjoja, sekä kirjoiteltiin kaikennäköisiä vastaustekstejä ynnämuuta peruskamaa. Noh, nyt loppukevään aiheena tulee olemaan public speaking eli siis julkinen puhuminen eli pelkkiä puheita ja esitelmiä tiedossa. Pakko myöntää että vähän kauhistuttaa... Mulla ei oikeen ikinä oo ollut mitään ongelmaa puhua ihmisten edessä, mutta nyt kun kieli onkin se english niin se tuo sellasen oman jännitysmomenttinsa siihen. Mut tän vaihtovuodenhan yks tärkee tarkotus on juurikin se omien mukavuusalueiden ulkopuolelle hyppääminen ja oon päättänyt pitää tän tunnin ja mennä sen läpi vaikka vähän ahdistaakin. Oon varma että se tulee olemaan tosi hyödyllinen ja opettavainen tulevaa lukio- ja työelämäääkin silmälläpitäen.

1. Ekaan esitelmään valmistautumista ja notecardien väkertämistä. Aiheen piti olla joko favorite person tai place. Mä kerron mun lempparipaikasta: Kodista // 2. Mun melko perus aamupala. Ellei naaman edessä oo puurolautanen koristeltuna marjoilla - mikä on mun ihan lempparilemppari. Oon kuitenkin kauhea leipähiiri ja voisin mussuttaa leipää ihan jatkuvalla syötöllä, mistä yritän vähän päästä eroon. Tulee kyllä maapähkinävoita (ei mitään sokerimössöjä hyihyi - ihan vain luonnollista pähkinää ja merisuolaa) ikävä Suomessa! // 3. Minnesotan ja Iowan pellot näytti melko cooleilta yläilmoista // 4. Sneekpeak meidän interior design tunnille! Hiljaa hyvä tulee, vai mites se menikään.

Mitäs muuta.. Eipä varmaan kummempia, aika lentää ihan hullua vauhtia ja en voi tajuta että mulla on jo pian kuusi kuukautta mittarissa. Tossa yks ilta mietin että kuinka en joskus ekoina kuukausina pystynyt uskoa et voisin joskus kotiutua tänne ja luoda sen oman pienen amerikan elämän. Väärässä olin. Täällä sitä nyt ollaan: Kotona. Paikassa, mistä en millään halunnut käyttää sanaa home, vaan kiertelin ja kaartelin välttääkseni sitä ihan vain siksi koska musta tuntu väärältä sanoa joidenkin toisen ihmisten kotia omakseen. Voin kuitenki hymysuin kertoa että mulla on nyt kaksi kotia. Ehdoton number one koti tottakai Suomessa, mutta ihan kelpo kakkonen täällä Minnesotassa. 

Tavallaan hassua sanoa, mutta kaipaan osittain niitä alkuvuoden haasteita ja sitä kun sai seikkailla kaiken uuden ja jännän äärellä. Nykyään oon jo tottunut niin kaikkeen etten edes huomaa niitä outoja juttuja arjessa, mitä aluksi jaksoin niin pälyillä. Oon amerikkalaistunut melkolailla - pakko myöntää - ja kyllähän tätä paikkaa ja elämää tulee kauhia ikävä kun taas suomeen palaan, vaikkei tää yhäkään ole mitään ruusuilla tanssimista joka päivä. Toisaalta taas hinku palata takaisin kotiin, näkemään perheen ja ystävät (mikä btw tapahtuu 18.6., 133:n päivän päästä), kasvaa päivä päivältä. Ristiriitasia tunnelmia sen suhteen siispä, mutta yritän olla ajattelematta...

1. Kisoissa jännäämässä tuloksia // 2. Löysin tälläisen megasöpön kuvan joululta: Host veljellä ja Tye-koissulla (host isän sisoskon koira:D) selkeesti romanttinen pusuhetki meneillään. // 3. Yks päivä - tai noh, vähän useampanakin päivänä - mietin et ei hitto kun me ollaan onnekkaita. Lähettiin tähän reissuun sillä ajatuksella että nähdään seuraavan kerran ens kesänä. Mut mihinkäs sitä päädyttiin? Tunnin ajomatkan päähän toisistamme, vaikka ollaankin toisella puolella maapalloa. Saatiin viettää viikko yhdessä Meksikossa ja ollaan muutenkin käyty läpi ihan mielettömiä juttuja. On ollut joku jonka kanssa on pystynyt jakaa kaikki fiilikset ja parasta on se et toinen vielä ymmärtää. Oon niin kiitollinen tästä. I feel so lucky. Love you♥ // 4. Jos nyt vielä yks throwback Meksikoon sallittaisiin, eikös?

Mulle on tullut hirrrmu paljon pyyntöjä että voisinko tehdä videon englanniksi ja lupaan että sellainen ainakin jossain vaiheessa tulee. Tai ainakin postaus. We'll see :-) Nyt vasta viimeaikoina musta on alkanut tuntumaan että tää enkku alkaa oikeesti juurtumaan mun aivoihin. Näen unia ja suurimman ajatustyön teen englanniksi. Suomenkieliset sanat on alkanut katoilla ja muutenkin suomen puhuminen on oikeasti alkanut takkuamaan - varsinkin skypettäessä sen huomasin ja myös tässä kirjoittaessa, kun pitkää googlettaa miten joku sana sanotaan oikeaoppisesti. Tuntuu paljon luonnollisemmalta tää amerikan kieli. Mutta mullon taas monta postausideaa takataskussa - enemmän kuin aika sallii. Jos teillä on kuitenkin jotain ideoita/asioita mistä haluaisitte kuulla enemmän niin kertokaas ihmeessä, koska tosi vaikee tietää että kiinnostaako muita samat jutut kuin itseäni.

Mä jatkan nyt tähä parantumisoperaatiota täällä lätäkön toisella puolella ja koittakaas muutkin selvitä lopputalvesta ilman isompia kipeilyjä. Niitä on ainaskin liikkeellä ihan tosi paljon. Tsemppiä yo-kirjoituksiin, koeviikkoihin ja kaikkeen muuhun mitä nyt vain elämässänne käytte läpi. Take care♥

UNDER THE COCONUT TREE

Alright! Heittäkääs aurinkolasit silmille ja asettakaas pina coladat sopivasti käden ulkottuville. Nyt annan itselleni luvan kääntää vielä hetkeksi Meksikomoodin päälle ennen kuin on oikeesti pakko jatkamaan elämää eteenpäin. Tulee tosin olemaan vaikeeta. En tuu ikinä unohtamaan meidän viikkoa.

Elikkä siis, aloitetaan ihan perusinfosta. Vietin viikon, 18.-25.1., Meksikossa Isla Mujeres -nimisellä saarella oman host perheeni, Ilarin (eli poikaystäväni) ja hänen host perheen kanssa. Sää oli ihan kiitettävä koko viikon, mitä nyt pari sateista iltapäivää mahtui sinne muutoin jatkuvaan +28'C:n auringonpaahteeseen.

Isla Mujeres oli just nappi kohde näin viikon lomalle. Saari on tosi tosi pieni ja siellä ei oikeastaan ole paljoaa mitäänn muuta kuin unelmarantoja ja keskusta täynnä ravintoloita, baareja ja turistikauppoja. Vaikka musta tuntuu että toi saari elää pelkällä turismilla niin silti se oli semmonen melko rauhallinen ja hiljainen - ei tullut missään vaiheessa epäturvallinen olo tai tarvinut vahtia käsilaukkuaan kävellessä ihmisten ilmoilla. Suosittelen kovasti jos joku halajaa aurinkolomaa ja herkullista ruokaa!

Kaikilla menee varmaan järki tähän mun hehkutukseen, mutta sanottakoon vielä kerran että oli ihan mieletön viikko. Heittämällä paras vaihtovuoden aikana. Niinkun instagramissa jo sanoinkin; "So much laugh, sun, love and guacamole". Sain kivan pienen tanin ja D-vitaaminin tarpeen tyydytettyä joksikin aikaa. Mut ennen kaikkea sain oikeesti rentouduttua, puhallettua kaikki viimesetkin stressin jämät ulos ja ladattua akut lopuille 4,5kk:lle (täh??). Sain viettää viikon mahtavien ihmisten kanssa. Sain lepuuttaa jatkuvasi työtä tekevää pientä päätäni vain yksinkertaisesti tuijottelemalla merelle. Mä aion kyllä aivan varmasti palata joskus Meksikoon, koska jotenkin se kulttuuri herätti mussa tosi paljon mielenkiintoa. Muutenkin mulle iski kauhee matkustelukuume ja nyt on semmonen olo et haluan päästä tarkistamaan jokaisen maailmankolkan. Matkustelu on vaan parasta. Matkustelu vaan aina avartaa maailmankuvaa ihan uudella tavalla.

 En olis ikinä ennen vaihtoon lähtemistä - enkä edes vaihdon alussa - osannut edes haaveilla tälläsestä. En olis ikinä uskonut et yks viikko vois muutta mun ajatuksia tulevaisuudesta ja asennetta elämää kohtaan. Niin kuitenki kävi. Hullua. Voi että, en ees tiedä mitä sanoisin. Vaihtoon lähteminen on vaan ollut mun elämäni paras päätös ja se on kasvattanu mua enemmän ku mikään koskaan aiemmin. Oli varmaan huono päätös alkaa kirjoitella näin yötä vasten kun helposti katodotan ajatukset jonnekkin syvyyksiin haha... Ja muutenkin nyt suomen kirjottaminen tuntuu erityisen hankalalta ja vastenmieliseltä. Joten eiköhän oo aika päästää teidät rullailemaan tätä pitkää kuvapinoa! Hope you enjoy!