HAPPINESS IS AN INSIDE JOB

"Not sad, not happy, kinda blah" - Tää kuvaa mun viimeaikasta fiilistä ehkä parhaiten. Kaikki on hyvin, paremmin kun pitkään aikaan, mutta silti on tosi turha olo. Just semmonen plääh- olo. Kello kuitenkin raksuttaa ja numerot päivälaskurissa vähenevät - ei mulla oo aikaa tälläselle ololle! Haluan nauttia tästä loppuajasta, haluan olla positiivinen ja ottaa kaikesta se viimeisenkin tipan iloa irti. Noh, tää on ihan täysin mental thing. Asenteesta kiinni. Ja haluan nyt muuttaa asenteeni. Tai halusin jo viime maanantaina. 

Päätin aloittaa tälläsellä tosi pienellä ja yksinkertasella, mutta yllätyksekseni tosi toimivalla, projektilla; Listaan joka ilta, jokaisesta päivästä ihan tän vaihtovuoden loppuun saakka, viisi positiivista/kivaa/mut hymyilemään saanutta asiaa ja kontrastina vielä yhden ei-ihan-huippu-hetken. Sain tähän inspiraation mun vaihtarikaverilta, joka on pitänyt tällästä pientä päiväkirjaa koko vaihtovuoden ajan. Musta ihan sikakiva idea! Tulee joka ilta kelattua päivää läpi ja taas tajuaa kuinka pitäis osata olla enemmän kiitollinen. Ja jäähän siitä sitten ihana muisto... Ite oon tosiaan vähän jäljessä tämän kanssa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan? Päästän teidät nyt kurkkaamaan mun ekaan positiivariviikkoon - samalla tulee käytyä kaikki viikon kuulumisetkin läpi, vähän niinkuin myweek tiivistetyssä muodossa!

M A A N A N T A I

- Yöllisen lumisateen ja takatalven murrr... vuoksi kahden tunnin late start! Harmi vaan sain tiedon vasta kun olin oikeestaan lähtövalmiina, mutta ei se mitään, keittelin siinä sitten rauhassa lisää kahvia ja tein vielä vähän lisää aamupalaa. Ja kaivauduin tunniksi takaisin sänkyyn.

- Koulussa oli yks mun lemppari jenkkikouluruuista! Lihamureketta ja perunamuusia - nammm

- Pääsin pitkästä aikaa salille ja muutenkin treeni meni tosi hyvin sekä motivaatio oli huipussaan
- Pitkä, lämmin suihku

- Illalla jännättiin host momin kanssa Project Runwayn finaalia

T I I S T A I

- Mun ja Ilarin kaksvuotis seurustelupäivä - gooosh, aika menee niin nopeeta!

- Olin popsinut jo viimeviikolla meidän peanut butter varastot tyhjiksi ja olin ollut _5_ kokonaista päivää peanut butterittomana. Oon niin riippuvainen ettette tajuakkaan. Mutta positiivista tosiaan se, että momi oli tuonut lisää mun crack kokainia ja tein kunnon peanut butter -paahtiksia aamupalaksi!

- Host pikkuveli on alkanut viimeaikoina puhumaan paljon enemmän (2,5v) ja sen kanssa on niin hauskaa rupatella vaikkapa säästä

- Koulussa olleiden ACT -testien (google), mitä mun ei tarvinut tehdä, mulla oli neljä ekaa tuntia koulussa study hallia eli käytännössä hyppytunteja

- Suomikaverit ja niiden kanssa jumppakeskustelut piristää aina!

K E S K I V I I K K O

- Eka pommiinnukkuminen vaihtovuoden aikana ja ybermega bad hair day ei oo mikään kaunein yhdistelmä, mutta selvisin aika smoothisti! Kerkesin syödä vähän aamupalaakin ja taisin loppujen lopuksi olla autossakin ennen momia

- ourfinland -instatili ja ihanat suomikuvat

- Olin superahkera koulussa, etenkin study hallissa sain paljon aikaseksi - ja muutenkin koko loppupäivän oli semmonen buusti päällä että sain kaikkia rästihommia hoidettua. Olin tehokas!

- 

- Kampaaja varattuna, toka kerta vaihtovuoden aikana ja jo on kyllä aikakin päästä siistimään tätä heinäkasaa

T O R S T A I

- Laiska-legginsi-päivä

- Enkuntunnilla alettiin suunnittelemaan meidän junior-videoita! Selitän tästä lisää joku toinen kerta..

- Tosi kiva gym -tunti koulussa!

- Olin taas pitämässä esitelmää Suomesta semmoiselle ryhmälle kuin Sons of Norway. Eli siis norjalaissukuisia jenkkejä, ketkä kokoontuvat aina yhdessä opettelemaan norjaa ja syömään norjalaisia herkkuja. Oli tosi tosi otettu olo, kun mut oikein vartavasten kutsuttiin sinne toisen vaihtarin, Perulaisen Marcelon kanssa (kuvassa yläpuolella!). Ihmiset oli taas niin kiinnostuneita ja voi että sitä hymyn ja lämminhenkisyyden määrää. Ihana ilta.

- Kotiin palatessa oli yllärinä host mummi ja serkku pistäytyneet illaksi käymään, oli tosi kiva taas nähdä heitäkin!

P E R J A N T A I

- Perjantai.

- 15minuuttia pidemmät yöunet kun ei tarvinut viedä host veljeä kouluun aamulla! 

- Luokan paras numero matikankokeesta - wohoo :D Oon oikeesti ihan idioottihelpossa matikassa - en tajua miks päästän itteni näin helpolla.

- Sain puhelinmaksun maksettua ja siitä ei tarvi murehtia taas kuukauteen! Niin, ja sain datan takasin.

- Illalla sain päästää mun luovan puolen valloilleen ja aloin suunnittelemaan mun uutta huonetta meidän uuteen suomikotiin! Oon niin innoissani siitä!

L A U A N T A I

- Todella, todella, hidas aamu

- Jaksoin pitkästä aikaa väsätä itselleni kynnet ja ne vielä onnistuikin ihan hyvin!

- Lisää huonesuunnittelua

- Host serkun synttäreiden kunniaksi mentiin syömään Minneapolikseen isommalla porukalla ja söin ehkä maailman parasta valkosipulikanaa.

- Illasta sohvalöhöilyä ja turhaa hölläilyä pienen herkkulautasen kera

S U N N U N T A I

- Hostien edellinen vaihtari (mistä oon muistaakseni aiemminkin maininnut täällä..?) Kolumbiasta tuli taasen viikoksi kylään! 

- Pyörällä salille

- Ja salilla oli ihanan hiljaista

- Oli tosi aurinkoinen päivä - takatalvi aikalailla tuli ja meni jo. Niin ja ihana auringonlasku!

- Momin kanssa pieni autoreissu hänen kotikaupunkiinsa ja vanhalle high schoolille

*****

Jos saitte ylipositiivisuusmyrkytyksen niin I'm sorry. Mutta mulla on itellä paljon parempi fiiliks yleisesti! Tiedä sitten mistä mahtaa johtua, mutta eipä sillä niin väliä. Tärkeintä että se nyt on kuitenkin saavutettu ja näillä raiteillä yritän pysyä! Haluan haastaa tähän mukaan jokaisen joka tätä tekstiä lukee - kokeilkaa, lupaan että tuutte yllättymään. Teitte sitten viikon, kuukauden tai vaikka loppuelämänne. Ihan tälläinen pieni juttu voi saada aikaan niin paljon hyvää mieltä.

Tällä viikolla mulla onkin vain kolme koulupäivää ja sitten alkaa easter break, mikä kestää maanantaihin asti. Mä niiiiin tarvin tätä pientä lomanpoikasta just nyt. Eipä oo mitään isompia suunnitelmia tiedossa, mutta eiköhän niitä täs ala muodostumaan :-)

Silleesti.. Noh, ei muuta kun oikein kivaa tätä viikkoa kaikille ja Suomeen tsemppiä koeviikon loppupuristuksiin - ja viimeisen jakson alkuun! Ihan jäätävää, teillä alkaa siellä jo viimeinen jakso ja mullakin kovasti viimeinen quater (eli neljäsosa) käynnissä. Niin nää vuodet vaan aina pyörähtään nopeempaa kun tajutaankaan. En vaan käsitä että kesä on taas ihan justiin täällä?

TAKATALVI, SUOMIEDUSTUSTA & MYDAY

Joo, nyt kyllä niin sallin takaisinheiton Meksikoon pariksi tunniksi. En voi uskoa et siitäkin on jo kaks kuukautta?! Aikalailla on tanit ehtiny haalistua pois. Enkä niitä takaisin ainakaan vielä hetkeen aikaan tuu saamaan; tänään se jokseenkin oletettu ja pelätty takatalvi sit iski. Ja melkoinen hardcore takatalvi onkin; kolmessa tunnissa tullut vähintään 20cm lunta (mikä on enemmän mitä koko aiempana talvena on ollut...). Ironistahan tässä on se, että 21. päivä - eli eilen - julistettiin kevät virallisesti alkaneeksi. Noh, ei sais kai valittaa kun viimeset kaks viikkoa on ollut aivan unelmailmoja!

Tää viikko kului tosi nopeesti. Okei ihan niinku jokainen viikko ei kuluis... Ja tälläsiä pikaviikkoja on enää edessä 12?! En oikeesti tiiä mitä pitäis ajatella tosta. Tai en oikeestaan halua edes ajatella et mitä pitäis ajatella. 

Anyways, mulla oli tosi kiva viikko ja etenkin viikonloppu! Perjantaina vietin koko päivän toisella, vähän isommalla high schoolilla, n. 20 muun vaihtarin kanssa (oli thaimaalaista, perulaista, tanskalaista, bosnialaista, belgialaista, suomalaista potenssiin kaksi, ruotsalaista, brasseja ja kymmentä muuta kansalaisuutta yhdessä pienessä päivässä), kertoen vaihtarina olemisesta ja kotimaistamme. Oli kyllä niin huikee päivä! Rakastan kertoa Suomesta muille ja vielä enemmän rakastan niitä "wow" "how cool is that?!" "I wanna go to Finland!" -kommentteja. Mission completed I quess? Olin kyllä niin väsyksissä päivän päätteeksi... Kahdeksalla eri oppitunnilla olin joko vastailemassa kysymyksiin tai pitämässä power point esitelmää. Eli paljon paljo puhumista ja aivojenkin käyttöä vaadittiin. Varsinkin kun seiskaluokkalaiset pääsivät vaihtiin ja pommittivat mua toinen toistaan oudoimmilla kysymyksillä melkein puolituntia yhdellä tulituksella. Noh, tietävätpä nyt ainakin että porot ja jääkarhut eivät juoksentele Suomessakaan pitkin kaupunkeja ja että revontulet ei olekkaan vaan satua ja photoshoppausta. Gosh, amerikkalaiset... Mutta toistan; Nautin kyllä siitä niin paljo! Illalla hengailtiin vielä vähän pienemällä porukalla toisen suomalaisen tytön kotosalla :-) Lauantaina menin jeesimään kavereita prom-ostoksille ja tänään käytiin keilaamassa juurikin vaihtareiden kesken. Oikein oikein succesful (...onnistunut?) loppuviikko täälläpäin siispä.

Ton kummempia ei ole tullut toihuiltua, eikä suurempia suunnitelmiakaan edessä. Eipä siis ole juuri mitään mistä jutustelisinkaan. Tää ilta kulunee tuota lumimyräkkää ihmetellessä ja uuteen kouluviikkon valmistautuessa. Ehkä kuppi teetä ja netflixkin saattavat sisältyä loppuiltaan. Tai sit vaan pitkä lämmin suihku ja aikanen nukkumaanmeno? 

* * * * * * * * * * * * * * *

Viikko takaperin viettelin kivaa lauantaita mm. Mall of Amerikassa ja tulipas taasen se dokumentoitua videolle. Tervemenoa tsekkaamaan Jenkkilän isointa ostoskeskusta, mun hiusten hengenpelastajia ja ajatuksia maailman oudoimmasta leffasta. 

Keväistä alkuviikkoa kaikille muille - toivottavasti tää lumipilvi ei ole pyrähtänyt teidän yli. Mä palailen taas pian tänne höpisemään! Pakko muuten sanoa, että oon melko ylpeä itsestäni ja siitä et oon jaksanut olla tän blogin kanssa aktiivinen. Tästä jää kyllä ihana muisto... :-) 

SOMETIMES YOU JUST NEED TO SAY IT ALOUD

Tänään on rehellisesti sanottuna ollut huono päivä. Paska päivä. Nassu on ollut ylösalaisin ja oon jopa joutunut piiloutumaan vessaan vuodattamaan pari kyyneleet. Koti-ikävä iski. Taas. Se on julma. Se on taistelu sun pään ja sydämen välillä. Mä en oikeesti osannut yhtään varautua tälläseen ikävöintiin ennen tänne lähtöä ja tuntuu että käyn sitä muutenkin läpi paljon kovemmilla leveleillä on valtaosa vaihtareista. Se on ehdottomasti ollut raskainta tän vuoden aikana. Mulla koti-ikävä on riippunut riesana ihan koko seitsemän kuukautta. On ollut parempia päiviä, ehkä viikkokin mennyt ilman semmosta tyhjää oloa minkä ikävä luo. Kokoajan sitä kuitenkin kannan harteillani, yritän sen tiputtaa matkanvarrelle, mutta se on liimattuna muhun. Ja uskokaa tai älkää, seitsemän kuukautta on pitkä aika kantaa jotain näin vahvaa tunnetta mukanaan. 

Ei, en ole todellakaan luovuttamassa. Enkä missään nimessä kadu vaihtoon lähtöä. Herranjestas, en ikinä vois katua tätä. Nyt vaan oli sellanen olo että pakko tulla purkamaan tää olo tähän koneen näytölle - vaikka se tuskin helpottaa kovinkaan paljoa, haluan jakaa tämän tänne. Tää on ollut niin iso osa mun vaihtovuotta ja oon luvannut itselleni etten halua blogini kautta luoda kiiltokuvaa vaihtovuodesta. Koska tää on oikeasti kaikkea muuta kuin helppoa. Jos tätä ei oo ite kokenut, niin varmaan tuntuu et me vaihtarit vaan halutaan huomiota ja sääliä, tai mitä nyt ikinä sitten onkaan, kertomalla kuinka vaikeista jutuista ollaan päästy yli. Eikä edes toinen vaihtari voi täysin ymmärtää. Kaikki kokee vuotensa erilailla, kaikki on erilaisia. Joillekkin asiat tuntuvat raskaammilta kuin toiselle. Mulle kuitenkin henkilökohtasesti vaihtovuosi on ollut mun oman tahtoni kanssa taistelua. On ollut henkisiä breakdowneja. Oon ihan oikeesti joutunut puskemaan itteni sellasissa hetkissä kun se on tuntunu mahdottomalta. Mutta se on ollut ihan mieletön opettaja. Siis mun täytyy kirjottaa tästä aiheesta ihan oma postauksensa. Mä oon oppinut niin niin niiiiin paljon että tuntuu et sen määrää ajatellessa räjähtää. Tuun olemaan niin eri ihminen minä lähdin. En tiiä tuleeko sitä koskaan ulospäin näkemään, mutta tärkeintä mulle on se että tunnen sen sisälläni.

Kovin ikävä mulla on ihan oikeesti mun vanhempia. Äitiä ja isää. Kahta mun elämäni tärkeintä ihmistä. Ja tiedän, että te molemmat luette tätä ja siksi haluan nyt tehdä selväksi että tajuatte kuinka tärkeitä te olette mulle. En ikinä oo ollut lässyttäjäpersoona ja tunteiden ääneen sanominen on ihan turhankin hankalaa. Sukuvika, veikkaisin? En todellakaan oo ollut helppo tytär. En edes ymmärrä miten te ootte välillä kestänyt mua, teillä olis ollut täys oikeus potkia mut ovista pihalle. Ihan hävettä nyt kun jälkeenpäin miettii. Kaduttaa. Rehelliselle linjalle nyt kun lähdettiin niin haluan myöntää etten ole koskaan, koskaan, sanonut vanhemmilleni ääneen että rakastan heitä. Sen ääneen sanominen on mulle ihan ylitsepääsemätöntä. Kirjoittaa sen kuitenkin pystyn, kyyneleiden kera tosin. Äiti ja iskä, mä rakastan teitä. Mä arvostan teitä ja teidän vaivannäköänne enemmän kun uskottekaan. Sitä että pienestä pitäen ootte kuskannut mua ja Topiasta paikasta toiseen, treeneihin, kavereille, kouluun ja vieläpä melko pienellä mukinalla. Ootte aina, ihan aina, tukenut meitä meidän harrastuksissa ja unelmissa. Ootte tehneet omalta osaltanne kaikkenne että me saavutetaan tavoitteitamme. Vaikken sitä koskaan ääneen oo sanonutkaan, niin kyllä mä sen olen huomannut. Joka kerta treeneistä kotiin tullessa on ollut terveellinen ateria pöydällä - tai ainakin kovasti valmistuksen alla. On ostettu jos jonkinnäköistä treenikenkää ja välinettä tarvittaessa, on ravattu lääkärillä ja koulujutuista pidetty huolta meidänkin puolesta. Heittänyt monta tuhatta euroa siihe, että pääsen elämään vaihtarina Amerikassa. Jestas, voisin tästäkin aiheesta kirjoittaa vaikka kirjan. Ootte opettanut kuinka aina pitää yrittää kattoa niitä asioiden valoisia puolia, niinkuin tänäänkin skypetellessä. Mutta mikä mulle on ollut tärkeintä; ootte aina ainakin yrittänyt ymmärtää. Ette pakosta aina ole ymmärtänyt, mutta aina ootte vähinkäänkin yrittäneet.

 Ja sitä on ikävä. On ikävä sitä että ei tarvi pelätä et tulis ajatuksiensa tai mielipiteidensä takia tuomituksi. Sitä, että pystyi sanomaan mitä oikeasti haluaa, ja esittämään toiveita ilman sen kummemin vastausta jännittämättä. Myös sitä maailman oudointa Tuomilehto -huumoria kaipaan. Iskän tuulilasi-läppiä ja äidin kanssa... Öööm... Ihan oikeesti kaikki mitä mieleen tulee, on sen verran asiatonta että ehkä parempi pitää ihan vain meidän tietona. :D Meidän talossa voi olla niin outo kun vaan lystää, eikä kukaan ihmettele. Enkä jaksa uskoa että kellekkään koirat olisi niin perheenjäseniä kuin meidän perheessä. Meidän koirat on spesiaaleja, ne vaan on. Niissä on sitä jotain. Koirat on ehkä kuumin puheenaihe meidän householdissa. Anyways, tän tekstinkään jälkeen en tuu olemaan täydellinen tytär. Tuun vieläkin ärsyyntymään samoista asioista mistä ennenkin, tuun tiuskimaan kaikesta turhasta, tuun lähettelemään whatsapissa irvistyhymyiöitä, tuun paiskimaan ovia ja tuun  lukemaan läksyjä olkkarissa komentaen muita olemaan hiljaa, vaikka (tiedän, tiedän...) voisin mennä omaan huoneeseeni lukemaan täydessä rauhassa. Nyt kuitenkin mulle tuli tarve saada tulla tää kirjottamaan, koska haluan että tiedätte mitä ajattelen. Olisin voinut vaikka laittaa privaatin sähköpostin ja kertoa samat asiat, mutta ootte niin huippuja että ansaitsette todellakin tän pienen julkisuuden mun, pienessä, blogissa. You are the best. 

IN THE REAL LIFE

Tiedättekö ne ihanat, raikkaat, ja sporttiset kuvat niistä uusista nikeistä, korvanapeista ja protskupatukasta nätillä vaalealla alustalla? Entä hienot asetelmat kännykästä, kellosta ja kahvikupista hästägeillä lazysunday? Ehkäpä värikäs weheartit -kuva hedelmälautasesta ja kirjasta auringonnousussa?  I do. 

Jotenkin havahduin tähän kun itsekin niitä treenikamoja yritin asetella viidettä minuuttia saadakseni kivan kuvan; Miksi mä teen niin? Ei kukaan oikeasti ennen salille lähtöä asettele niitä jumppavarusteitaan riviin. Ne vaan heitetään sinne laukkuun ja parhaimmassa tapauksessa ne hikiset kengät on lojunut siellä viime treenistä saakka. Muutenkin sosiaalisessa mediassa - etenkin blogeissa, instassa, weheartitissä... - yleensä hienostellaan sitä todellisuutta - halutaan tottakai antaa omasta elämästään mahdollisimman fressi ja positiivinen kuva!  Enkä todellakaan kiellä ettenkö sitä itsekin jossain määrin tekisi. Ja onhan se nyt tottakai paljon miellyttävämpi niitä postauksia selailla kun kuvitus on kohdillaan. Niinhän se valitettavasti nykyään menee, että niiden somessa jaettujen hetkien perusteella luodaan ihmisestä jonkinmoinen mielikuva. Ilman että koskaan edes ollaan kyseistä ihmistä livenä tavattu. Ilman että ollaan koskaan nähty hänestä liikkuvaa kuvaa. Siksi kai halutaan myös antaa ihmisille paras mahdollinen ajatus itsestään mm. niiden kuvien kautta. Pistää vaan miettimään että miksi niin tehdään? Miksei voida vaan ikuistaa sitä aitoa hetkeä? Miksi me huijataan toisiamme?

Nyt kuitenkin halusin omalla kohdallani tehdä poikkeuksen sääntöön ja tuoda sitä ihkaoikeaa elämää tänne blogiin. Ilman asetteluja, ilman nättejä taustoja. Ilman pienintäkään kaunistelua. Arkea ihan omana itsenään. Tää prosessi oli loppupeleissä oikeesti tosi hauska! Sain tähän idean varmaan jo parisen viikkoa sitten, minkä jälkeen oon pikkuhiljaa kuvaillut kaikennäkösiä arkijuttuja. Oli jotenkin hassua pysähtyä kaiken niin normaalin äärelle kameran kanssa. Suosittelen kokeilemaan. Havahduin myös siihen, kuinka vaikeeta arjen kuvaaminen onkaan. Ehkä voisin sanoa tälleen ällöttävän kliseisesti että oppi löytämään sitä kauneutta myös jokapäiväisestä elämästä, niistä pienemmistäkin jutuista. Paljon kivoja kuvia joudun jättää julkaisematta kun muuten tästä postauksesta tuli viiden mailin mittanen, mutta maybe some day.

Eipä tässä kai muuta. Vähän erilainen postaus tälläerää... :-) 

PUHELINELÄMÄÄ

Hellurei! Hankala keksiä mitään kivoja alotussanoja tälle postaukselle, kun ei oo oikeen mitään mistä valittaisi tai mitä hehkuttaisi. Hyvin hyvin tavallinen viikko takana! Mutta oikein mukava siitäkin huolimatta. On taas itketty ja naurettu, noustu aamulla itseasiassa pirteänä ja hyvissä fiiliksissä kouluun, istuttu pylly liimattuna sohvaan ja katottu The Voicea, tälläkin hetkellä, ja siitä onkin tullut semmonen mun ja hostien yhteinen juttu. Hymyhuulin saan jatkaa seuraavaan viikkon!

Nyt kuitenkin haluan taas jakaa muutamat kuvat mun puhelimesta. Tälläsiä postauksia pukkaa tulemaan melkonen määrä, mut niinku oon sanonu; Nää on vaan ihan mun lemppareita! Luettavana ja kirjotettavana. Muutenkin puhelimen muisti oli ihan räjähtämispistessä joten oli pakko saada purkaa vähän kuvia koneelle. Lupaan että ainakin parina seuraavana viikkona on luvassa jotain vähän erilaista... :-)

1. Mitä oliskaan puhelinkuvapostaus ilman aamupalakuvaa? Ne on vaan mun lemppareita. Joskus jopa illalla googlailen uusia kivoja ideoita ja suunnittelen et mitä seuraavana aamuna teen ittelleni. Aamupalapakkomielle? Njääh. Tässä nyt kuiteskin yks mun masterpiece - pinaattikanamunakas. // 2. Ympäriämpäri Northfieldin kävekykatuja on tämmösiä runoja, mun ymmärtääkseni college-opiskelijoiden kirjoittamia (täällä on kaksi isoa collegea yhdessä pikkukaupungissa, mikä on tosi epänormpaalia). Rakastan näitä! Saa aina pysähtymään, olin sitten vaikka juoksulenkillä. Tähän törmäsin viime perjantaina ja ehdottomasti ihanin minkä olen löytänyt!♥ // 3. Öööm... Pakollinen conssi-jalka-turhuus-kuva? Okei, oikeesti halusin vaan esitellä koulun liikkasalia koko maailmalle - ohan se nyt upee. // 4. Wanhojenpäivän -fiiliksiä. Nyyhky. Onneks mulla oli samana päivänä lähtö State-kisoihin niin sain ajatuksia muualle...

1. Viime postauksessa kirosin talven jonnekkin syvyyksiin, joten voitte varmaan arvatakkin et tän näkeminen made me super happy!!! Eipä taida Tuulia näkyä sisätiloissa silloin kun aurinko on ylhäällä. Ellen oon koulussa vankina. // 2. Onnea on omistaa host mom joka tekee sulle kanakeittoa ja käy ostamassa inkiväärikeksejä vatsapöpön päihittämiseksi. Tämä kuva menee kyllä jo throwback -kategoriaan, mutta halusimpas sen kuitenkin jakaa. Thanks God oon ollut nyt huiput kaksviikkoa terveenä! Näillä raiteilla koitan pysyä. // 3-4. Shoutout mun ihan ykköskahvilalle Northfieldissä. Kaikki tehdään käsin, ainoatkaan pöydät ja tuolit eivät ole samaa sarjaa, maksaa voi vaan käteisellä ja 25 eri teen valikoima tuottaa aina vähän päätösvaikeuksia. Goodbye Blue Monday♥

1. Downtown Northfiel ei ehkä kauneimmillaan, mutta silti sama kotoisa ja lämmin tunnelma säilyy 15 asteeen pakkasillakin. // 2. Tämäkin takaisinheitto - State-kisojen lähtöpäivään. Meillä oli koululla "send off" eli oppilaat oli käytävillä hurraamassa postereiden kanssa ja toivottamassa tsemppiä. Pienimmät, innokkaat, fanit halusi vielä viimeseen sekuntiin saakka kannustaa - vaikka sitten ikkunan läpi. Cuteness overload I quess. // 3. Pakko jakaa koska tää sai kyllä mutkin hymyilemään ääneen. #vainamerikkajutut. Veikkaan että jenkkivaihtarit ymmärtää parhaiten, mutta voin avata sen verran et täällä kauden kuumin kuosi on camo, eli tommonen maastokuvio. Sitä. On. Kaikkialla. // 4. Minneapolis!

1. Host momin painostuksella mun jenkki-mäkkäri-neitsyys vietiin eilen, vieläpä drive thrun kautta. Couldn't get more American. Kyseessäoleva pirtelö on tarjolla vain pari viikkoa vuodessa, joku St. Patrikc's -juttu. Mutta olihan tuo nyt herranjumala ihan taivaallisen hyvää - minttuihmisen unelma. Ja kaloreista ei sitten puhuta. // 2. Palikkaleikkejä pikkuveljen kanssa. Tornien rakentaminen on meidän talentti. // 3-4. Snapissä jaettuja taloprojektin fiiliksiä. Pakko kyllä sanoa että toi on niin parasta! Viimeset kaks viikkoa ollaan vaan maalailtu, mutta nyt alkaa olla pikkuhiljaa seinät oikeen väriset ja aletaan väsäämään kaakeleiden ja lattioiden kanssa. 

1. Juurikin tuohon aiemmin mainitsemaani send offiin kuului tämmönen ihana yllätys - kaikkien vanhemmat oli tehneet lapsestaan posterin, missä oli aiheeseenliittyviä kuvia. Host mom oli mullekkin askarrellut oman. Sai kyllä ison hymyn huulille. // 2. Olipa kerran hyvä hiuspäivä. // 3. Prom-mekko metsästyksellä eilen Giulian kanssa. Mun oma prinsessamekko löytyi varmaan valehtelematta kymmenien mekkojen kokeilun, ja luovuttamisen, jälkeen. Olin itseasiassa jo kävelemässä liikkeestä ulos kun näin sen ja huusin heti Giulialle että TOI ON NIIN MUN. Ja niin se oli. Kuvassa esiintyvät mekot eivät päässet edes top 5:seen ;-) // 4. Ja eilinen ilta jatkui vielä kunnon legendaarisella High School Musicalilla. Pakko myöntää et kyllä siitä monia oikeitakin high school -juttuja bongaili, mutta onhan se nyt kuitenkin elokuva. Nostalgiaa myöskin tuli koettua - oon nähnyt ton viimeks varmaan oikeesti kymmenen vuotta sitten?! Ja ei tsiisus mitä näyttelijäsuorituksia. Itkeäkkö vai nauraa?

1-4. Oli pakko tehdä kokonaan oma pamaus näistä salikuvista. Kunnon saliamppari on päässyt pistämään meikäläistä. Ja oon luullut et aiemmin tykkäsin lenkkeilystä, mut nyt varmaan sitten rakastan sitä. Giulia on monesti lähtenyt kaveriksi mulle ja ollaan yhessä kokeiltu kaikennäköistä uutta. Zumba-tunnille ei olla vielä joudettu, mut se on kovasti suunnitelmissa! Viimeviikolla ylitin itseni ja marssin ekaa kertaa sinne salin "poikien puolelle" kokeilemaan onko viimevuoden punttistaidot kuinka ruosteessa. Noh, olihan ne vähän... Ja viimeisessä kuvassa ei kukaan huomata tota mun hienoa panoraamakuvaYRITYSTÄ, eihän? Oli kerrankin tuo peilisali vapaana ja jumppasiskot varmaan arvaakin kuka siellä oli pomppimassa pää kolmana jalkana. En muistanut et kilpa-aerobic oli noinki raskasta...:D Aika kultaa muistot. Tai sitten seitsemän kuukauden tauko on tehnyt tehtävänsä.

Jepulis jeps. Eipä tässä kait muuta! Mä lompsin seuraavana yläkertaan tekemään kupin teetä ja sen jälkeen pitäis varmaan vähän tehdä koulujuttujakin. Toivottavasti kaikilla muilla oli yhtä onnistunut viikko takana ja jaksatte lähteä uhmaamaan seuraavaa yhkä hyvillä fiiliksillä kuin meikäläinenkin. Take care ♥

TULE JO KEVÄT & VIDEOHÖMPÖTYSTÄ

Mulla on semmonen olo etten oo ikuisuuksiin muka käynyt täällä kirjottelemassa?! Eikä siitä edes oo kauhean kauaa. No oli miten oli, tuli tarve päästä taas vähän näpyttelemään. Eipä mitään kummempia oo tapahtunut, no news is good news, right? Oon vaan nautiskellut elämästä ja ihan siitä faktasta että oon vaihto-oppilas.

 Luulin etten tulis ikinä kohtaamaan sitä maagista "huippuvaihetta" vaihtovuodesta, mikä yleensä tulee joulun jälkeen. Joulun aikaan jotenkin alkoi jo vähän epätoivokin painamaan; En ollut saanut vuodesta irti läheskään niin paljon kuin halusin. Aloin uskomaan siihen, että noh, ehkä mun standardit oli vaan vähän turhan korkeella. Nyt kuitenkin havahduin siihen, etten oo masistellut tai tuntenut itseäni ulkopuoliseksi enää pitkään aikaan! Perheessä ja koulussa on jo niin luonnollinen olla, en tunne itseäni enää vieraaksi. Kaverisuhteita alkaa muodostua ja vahvistua, enkä esim. tällä viikolla ole kun yhden illan ollut yksikseni kotona. Paljon myös suunnitelmia on edessä ja niih.. Elämä vaan hymyilee!

Eilen menin host momin mukana Rotareiden ensvuoden outboundien orientaatioon, koska täältä Minnesotasta lähtee yksi tyttö Suomeen! Tää rotary clubi on tullut jo mulle niin tutuksi, että kutsuvat mua "adoptoiduksi rotariksi" haha. Eniveis, mua sitten pyydettiin sinne vähän kertomaa Suomesta ja vastailemaan tuon tytön ja perheen kysymyksiin. Oli ihan superkiva päivä ja on aina niin ihanaa edustaa omaa kotimaataan kaikkien muiden kymmenien maiden seassa. Oli semmonen olo että lauantain ajan olin vaan kävelevä suomenlippu. Yllätyin myös siitä kuinka tosi moni ihminen oli kiinnostunut Suomesta!

Pääsin käymään uudestaan läpi lähestulkoon kaikki samat jutut mitä viime toukokuussa omassa orientaatiossani. Oli hassua huomata kuinka niitä asioita kuunteli ihan uudella tavalla - varsinkin sitä kuuluisaa vaihtarin tunnekäyrää oli mielenkiintoista taas pitkästä aikaa tsekata ja todeta, ettei ne siellä orientaatiossa ihan shaibaa puhunutkaan. Samalla kuintenkin ei voinut välttyä siltä ihmeelliselta, tyhjältä mutta samalla niin ihanalta, tunteelta kun tajusin taas kerran kuinka tää aika vaan haihtuu ilmaan. Aika on niin julma.

Toinen asia mistä oon ollut viimeaikoina happyhappy on mun englanninkieli. Sain siitä viimeviikolla kolmesti kommenttia; Alkuviikosta host mom vaan ihan yhtäkkiä tokaisi et on niin ihanaa kun hän pystyy oikeesti keskutella mun kanssa, koska aiempien vaihtareiden kanssa se on ollu haastavampaa. Perjantaina meillä oli vapaata koulusta teacher confrensejen takia ja menin pari tytön kanssa ihan vaan pälyilemään Northfieldin keskustaan ja lunchille. Tuli sit puheeksi kielien opiskeleminen ja toinen heistä väitti ettei kuule mun puheessa paljon mitään aksenttia - ehkä muutamissa yksittäisissä sanoissa. Kolmannen kommentin sain juurikin tuolla orientaatiossa, kun yksi vähän iäkkäämpi herra sit kysyi multa että "Onko kukaan vielä kyseenalaistanut että oonko oikeesti muka Suomesta?". Hän ainakin mun mielestä vähän ylikehuikin tämän jälkeen mun puhetta ja teki harvinaisen selväksi, että olen täysin fluent (eli sujuva?) enkun puhuja vaikka vähän yritin vastaan väittää. En tiedä mitä on tapahtunut ja milloin, mut kyllä oikeesti nykyään on niin luonnollista puhua englantia. Tätä on vaikee muiden kun toisten vaihtareitten ymmärtää, mut se on kuulkaas aika huipputunne kun tajuaa että pystyy puhumaan ja kommunikoimaan ympärillä olevien ihmisten kanssa.

Tänään on maaliskuu. MAALISKUU? Helmikuu meni niin nopeasti. Tuntuu että pitäis käyttää voimasanoja et pystyis kuvailemaan sitä nopeutta oikeella tavalla. Hullun nopeasti. En tiedä, syyttäisinkö vähän normaalia kiireisempää elämäntahtia vai sitä, että kaikki kiva vaan aina pyrähtää ohi  nopeampaa. Urheiluhierojalla puolituntia penikoiden avaamista tuntuu ihan raastavan hitaalta, mutta yläasteen liikuntatuntien pallorentoutushieronnan en koskaan halunnut loppuvan. Kolme ja puoli kuukautta. Siihen että mun elämä Amerikassa on ohi. Siihen että pääsen kotiin, rakkaiden luokse. Tunteet riitelee noiden välillä niin kovaa, että yhtenä iltana itkettää se kun en halua koskaan kotiin ja toisena se kun on niin ikävä ja haluan vaan päästä halaamaan kaikkia mun kavereita ja perhettä. Jep, kyllä mä tästä aurinkoisesta ylämäkivaiheesta huolimatta vieläkin ikävöin kotiin. Enemmän ja vähemmän, mutta tiedän että se on kokoajan takaraivossa. 

Alan myös olla vähän kypsänä tähän talveen ja kylmyyteen. Ensviikolle luvattu parikymmentä pakkasastetta ja sen sellasta. Yöks. Oon täällä blogissakin sanonut monta kertaa että kuinka tykkään talvesta tosi paljon, mutta tää talvi on ollut niin erilainen. En oo oikeesti päässyt repimään siitä sitä hauskuutta irti - en oo luistellut, lasketellut, pulkkaillut, hiihtänyt tai edes rämpinyt koiran kanssa lumihangessa. En malta odottaa että kadut alkaa sulamaan ja host isä tuo taas mulle pyörän! Muutenkin odotan kesää ja lämpöä enemmän kuin koskaan ennen. Etenkin kesälomaa ja kaikkia niitä huippuja suunnitelmia mitä oon jo merkkaillut kalenteriin. Wääh. Tule jo kesä, tule tule tule!

Arki mulla pitkälti koostuu koulusta, salilla käymisestä ja kavereiden kanssa hengailemisesta. Ja tottakai myös host perheen kanssa tulee vietettyä aikaa. Ei siis muka mitään ihmeellistä, mutta silti tää tuntuu jotenkin erityiselle. Rakastan tätä stressittömyyttä ja sitä et illalla on ihan hyvin yksi extratunti aikaa ihan vaan itelleen. Tää elämäntapa, mitä tällähetkellä elän, on sellanen mistä haluan pitää kiinni, koska huomaan niin selkeen muutoksen ihan perus päivittäisessa asenteessani. En enää täpise niin pienistä ja turhista jutuista, mulla on paljon enemmän malttia ja muutenkin tuntuu että mut on vedetty jonkun suodattimen läpi. Ja tohon suodattimeen jäi niin paljon asioita, mistä oonkin jo God knows how long halunnut eroon. Kuulostaa varmaan vähän turhankin deepille, mutta mulla on tosi puhdistunut olo.

Tsemmonen ajatustulva. Ei ollut kyllä tarkotus, mutta jotenkin salakavalasta tää nyt vaan tuli.

* * *

Torstaina innostuin myös, taasen, kuvaamaan videota! Kertokaa oikeesti rehellisesti että mitä te tykkäätte - haluan tietää et kannattaako mun jatkaa blogin lisäksi myös videoiden parissa vai onko tää bloggaaminen vaan enemmän se mun juttu. Ite oon ihan ihastunut kameralle höpöttämiseen ja tekis mieli vaan kokoajan tehdä lisää ja lisää videoita. Kokosin siis 15 asiaa missä olen "amerikkalaistunu" tän vuoden aikana! Anteeksi puolivälin kökkö valotus ja kuvanlaatu sekä kevyt ylesitys lähes jokaisessa asiassa haha... Yleistän asioita liian helposti; Vaikka puhunkin "kaikista amerikkalaisista" tarkotan mun tietämiä ja tuntemia jenkkejä - obviously. No mutta, I hope you like it and so on. Ihanaa alkanutta maaliskuuta ja keväänodotusta ihan jokaiselle ♥

TÄSSÄ vielä linkki Juissin kesäsomettaja -hakuun! Mut löytää nimimerkillä tuulieveliina_. Vielä on kaksi viikkoa aikaa äänestää ja oon niin kiitollinen kaikille tähän mennessä äänensä antaneelle. Äänestää pystyy tunnin välein ja jakaminen on enemmän kuin sallittua. Varmaan sanomattakin selvää että haluaisin ton paikan tositosi kovasti ja vaikken sitä saisikaan, niin ihan jokaikinen ääni lämmittää sydäntä. Kiitos.