STEP BY STEP

Miten haen vaihtariksi? Kerron teille nyt omasta näkökulmastani kuinka tämä hakuprosessi on edennyt vaihe vaiheelta siihen asti missä nyt sitten olen. Käytän tässä rinnalla pienenä lunttilappuna Up Educationin vastaavanlaista (ja hyödyllistä!) hakuvuoden vaihelistaa. Mutta tosiaan, niinkuin jo sanoin, nämä ovat mun näkökulmia ja en voi luvata että sulla (mahdollisesti tulevaisuudessa samassa tilanteessa olevalla) kaikki menis just samalla kaavalla.

STEP 1: Ota selvää.

Googleta, lue foorumeita/blogeja, tilaa esitteitä ja mieti. Haluatko oikeasti lähteä? Onko varaa? Motivaatiota? Miksi, minne? Mitä haluat vuodelta?

Monia kysymyksiä ja monia vastauksia, tää vaihe oli varmaan tavallaan kaikista vaikein. Täytyi selvittää mikä järjestö sopisi just mulle ja minne haluan matkustaa. Kulutin varmaan puolet mun kesälomasta järjestöjen vertailuun ja etsien sitä itelle sopivinta. Eri järjestöillä on eri vaatimuksia, eri hintoja, erilaiset alue/osavaltiotoive- mahdollisuudet sekä tarjota erilaisia leirejä ym. vuoden aikana. Mulle se Upi nyt vaan tuntui parhaalta (kerron enemmän järjestöstä joskus hamassa tulevaisuudessa).

STEP 2: Tuumasta toimeen.

Alustava hakemus. Perustietoja ja kysymyksia, suomeksi ja englanniksi. Nothing special. Muistaakseni joskus kesäkuussa olen oman alustavan hakemukseni täyttänyt netissä (tosin paperiversioonkin oli mahdollisuus), jonka jälkeen heti seuravaana päivänä mulle soitettiin ja kiitettiin hakemuksesta, sekä jutusteltiin kaikennäköistä aiheesta ja vähän sen vierestäkin. Postissa mulle lähetettiin vielä kattavampi esittelypaketti, minkä tutkailuun sain kyllä upotettua ihan hyvästi aikaa... :D Sain myös kutsun haastatteluun (mikä ei vielä sido mihinkään tai ole maksullinen).

STEP 3: Päätöksen aika.

Haastattelu tai paremminkin tapaaminen. Heinäkuun lopulla Upin tiimistä tuli meille kotiin yksi työntekijä kertomaan laajemmin toiminnastaan ja periaatteistaan. Juteltiin keittiön pöydän äärellä varmaan kolmatta tuntia ja juttua olisi vielä riittänytkin! Muutama kysymys mullekkin heitettiin, mutta lähinnä käytiin läpi juurikin näitä hakuprosessin vaiheita ja sit myös ite sen vuoden sisältöä ja kaaaaikkea mahollista mitä nyt vaan vaihtariuteen (kirjotetaanko se edes tolleen?:D) liittyy. Kateltiin jo vähän aluetoiveita ja lopuksi sain myös sitoomus-kaavakkeen, minkä täyttämälllä sidoin itseni tähän touhuun mukaan. Olin myyty ja enemmän fiiliksissä kuin koskaan ennen!

STEP 4: Paperisota.

Hyväksyminen vaihtariohjelmaan. Toisinsanoen en-edes-muista-kuinka-monisivuinen-hakemus pamahti postilootaan. Hetken meni nieleskellessä ja tuijotellessa sitä lappukasaa. Hengitys syvään - ja ulos. Oma ja vanhempien kirje isäntäperheelle, personal information eli tarkempia (lue: nippelitietoa) minusta, valokuva-albumi, koulun suositukset, lääkärintarkastus, sääntöjen hyväksyminen, erilaisien lupien (esim. lääkäri, matkustus...) hyväksymiskaavakkeet, kopiot passista ja SLEP-testi. Huh. Nyt kun tota listaa selaa niin en tajua kuinka selvisin tosta kaikesta. Täytin hakemuksen niin nopeasti kuin vain ehdin (mut silti toki huolellisesti!), jotta saisin sen nopeasti pois alta. Alkujärkytyksen jälkeen se alkoikin tulla valmiiksi melkeen huomaamattani ja vieläpä melko kivuttomasti. Se tunne kun sain viimeisetkin osaset täytettyä! Voi luoja kun oli helpottunut fiilis. Aattelin et nyt se pahin on ohi ja aah, ihanaa, saan vaan odotella sijoitustietoja ja vuoden lähestymistä.

STEP 5: Odota, odota ja odota

Eli sijoitustietojen odottamista. Olin väärässä, tuskallisin osa ei tosiaankaan ollut hakemus vaan tämä hemskatin odottaminen. Hakemuksen ja kaiken muun olen saanut jo marraskuun aluilla tehtyä ja hyväksynnän myös jenkkien päästä sain aika nopeeta. Eli oon tässä venaillut kolmisen kuukautta ja voin jo nyt sanoa, et tää on harvinaisen syvältä. Ainut mitä voin tehdä, on lähetellä aina jaksotodistuksiani upille. Mut sit mä vaan ootan. Eikä lohduta yhtään se ajatus, että tiedot tosiaan saattavat tulla vasta elokuun lopullakin (jolloin tosin olisin jo kovasti lähdössä) eikä myöskään se, että muutamat ovat jo saaneet tietää minne matkaavat! Epätietoisuus lisää tuskaa. Mutta ei auta, nyt vaan täytyis vissiin hetkeksi unohtaa tän ajatteleminen ja keskittyä muihin juttuihin, esim. viikon päästä alkavaan koeviikkoon.

STEP 6: Selviä.

Itse asetan itselleni kuudenneksi vaiheeksi ekasta lukiovuodesta selviämisen kunnialla. En voi kyllä sanoa, että olisin vielä kovin kehuttavia arvosanoja saanut. Nyt oikeestaan vasta oon joulun jälkeen tajunnut miten lukiossa oikeesti opiskellaan ja tän valaistumisen myötä tämänhetkinen jakso on mennyt huomattavasti paremmin kuin muut. Voin sanoa, että oon panostanut ja tehnyt oikeesti hommia koulun eteen. Aikaa menee? Kyllä. Onko se sen arvoista? Todellakin. Mulla on ainakin tosi hyvä motivaatio opiskeluun ja koulunkäyntiin tällähetkellä. Oon ylpee ittestäni, koska oon saanut kunnon potkun persauksille ja sen vuoksi onnistumisen iloja :-) Jos et oo vielä kokeillut, niin suosittelen! Koulu on loppujen lopuksi ihan jees (jopa melko kivaa), kun siitä vaan tekee sellasta. It's up to you!

Kuva we♥it:stä

Tsemppiä kaikille koeviikkoon ja alkavaan jaksoon! Miettikää, enää KAKSI jaksoa ja sitten kesäloma, kuinka tää vuosi onkin mennyt näin nopeeta?!

ORDINARY

Hellou! Mullei oikeesti oo mitään asiaa, mut silti halusin tulla jotain höpisemään. Arki on taas alkanu rullaamaan normaalisti, kaikki tuntuu olevan vaan tosi normaalia. Ei mitään ylimäärästä, mut oon silti kokoajan menossa jonnekin suuntaan. Tällänen vaihtariblogi on siitä hankala, että ainakaan tässä odotteluvaiheessa ei tapahdu juuri mitään mut silti haluiais jatkuvasti tulla jotain raapustamaan. Oon tähän asti yrittänyt suojella tätä turhalta lörinältä mut nyt pääsi vähän lipsumaan... ups. Mietin pitkään, että mistä mä voisin tulla kirjottamaan, kun ei vaan yksinkertasesti ole mitään normaalista poikkeavaa tapahtunut.

 


Kun aloin jotain ihan perus "tälläviikolla olin koulussa ja treeneissä ja ja ja plääplää"- shaibaa kirjottelemaan niin sit mulla välähti ja yhtäkkiä mulla olikin paljon asiaa.

Monesti vaihtareita pidetään jotenki vähän "parempina", mikä ei kyllä perustu yhtään mihinkään. Mullekkin on moni voivotellut, että kuinka olisi kyllä halunnut vaihtoon muttei olisi ollut tarpeeksi hyvä. Hyvä missä? Ei sun tarvi oikeesti olla hyvä missään. Tarvitset vain ripauksen seikkaulunhalua ja uteliaisuutta muita kulttuureja kohtaan, sekä avoimen mielen. Okei, kyllä yksi vaatimus löytyy: sun keskiarvon tulee olla 7-8 (riippuen järjestöstä). Mut mun mielestä toikaan ei ole mikään kauhean iso vaatimus, ihan saavutettavissa jokaisella kun vain vähän viitsii.

Mä olen ihan normaali lukiolaistyttö, joka ihan normaalisti aamuisin taistelee itsensä sängystä ylös ja raahautuu kouluun. Vapaa-ajallaan harrastaa asioita mistä nauttii ja tuskailee iltaisin läksyjen parissa. Stressaa koeviikoista ja nauttii lomista. Kuuntelee musiikkia ja pelaa turhia kännykkäpelejä. Katsoo netflixistä vampyyripäiväkirjoja ja jakaa kaikki turhimmatkin asiat whatsapissa. Ei ymmärrä matikkaa ja tykkää kielten opiskelusta. Makaa iltaisin sängyssä kone sylissä lukien blogeja ja selaillen naamakirjaa, sekä nukahtaa koirakaveri jalkopäässä lämmittäen.

Mulla ei ole edes mikään huippukeskiarvo koulussa, hipoo aikalähellä tuota vaadittua rajaa. Enkä puhu täydellistä enkkua. En koskaan ajatellut, että mun pitäis olla mitenkään spesiaali lähteäkseni. Enkä kyllä vieläkään ajattele. Itseasiassa haluanki vähän hakea jotain erilaista tähän tavallisuuteen. Haluan vähän irottautua tästä rutinoituneesta elämästä, matkata mun mukavuusalueen ulkopuolelle.

Jos ikinä oot erehtynyt ajattelemaan, ettet ole tarpeeksi hyvä niin oot väärässä. Tarvitset vain rohkeutta ja uskallusta, sekä oikean asenteen.





ps. nää otokset on jotain muutama pakkasilta takaperin napsittuja ideattomia kuvapahasia, jotka päätin nyt tänne julkaista ihan vaan omaksi ilokseni :D

NOBODY'S PERFECT - YOU LIVE AND YOU LEARN IT

Iltoja kaikille! Innostuin tossa vähän pistämään blogin ulkoasua uusiksi, mitäs tykkäätte? Mun silmälle ainakin mieluisempi kun se edellinen. Tää blogin ulkoasu tulee olemaan sellanenkin ikuisuusprojekti; aina löytyy jotain parannettavaa ja muutettavaa.
Uskallettiin veljen kanssa vähän käydä nenänpäätä näyttämäs tuola pihalla ja napsittiin sitten muutamat kuvat ennenku oltiin ihan umpijääs (oltiin jo siinä vaiheessa ku astuttiin ulko-ovesta pihalle). Saatiin ihan kivoja kuvia, toi yllä oleva on mun ehdoton lemppari!

Prokuvaajat ja ex-vaihtarit(ja nykyisetkin tietty) huom! Millanen putkilo tuohon kameran nokkaan olisi hyvä ja käytännöllinen vaihdossa? Mulla on tällähetkellä 50mm, 70-200mm ja sit se peruskitti. Nuokin kyllä käy, mutta inhoan sitä kun pitää kannella mukana painavaa laukkua ja vaihdella jatkuvasti putkea. Mä en ole mikään huippukuvaaja, harrastelen ja tykkään valokuvauksesta muutenvain. Oon ite miettinyt jotain aika lyhkästä zoomia, jolla sais sekä maisemaa(laajakuva?) että ihmisiä ikuistettua, vähän sais olla tsuumiakin. Heitelkääs ehdotuksia, mikäli kokemusta löytyy!

Miks nää postaukset alkaa aina tälläsellä turhalla jaarittelulla... Ehkä tää kirjottaminenki tarvii tollasen pienen alkulämmön ennen ite asiaan menemistä.

    

Mun oli ihan pakko päästä kirjottamaan englannin kielestä ja sen puhumisesta. Mua nimittäin ressaa se ihan sikana. En oo mikään superpro enkunpuhuja, laittaisin itteni aika keskivertotasolle. Pärjään kyllä ulkomailla, mä ymmärrän enkkua tosi hyvin, mut ongelmahan on se et en oikeen tiiä tuunko ite aina ihan ymmärretyksi :D 

Ysiluokalla mä olin mukana semmosessa Espanjan-vaihtoviikossa eli mentiin syksyllä Espanjaan isäntäperheisiin viikoksi ja sit keväällä sieltä sitten tuli meille tänne suomeen puolestaan vaihtari vastavierailulle myöskin viikoksi. Espanjan päässähän mun oli pakko puhua enkkua (espanjaa osaan ehkä neljä sanaa) ja kyl se kieltämättä oli ekat pari päivää aika hankalaa. Tottakai se sit alkoi pikkuhiljaa luonnistua, mut siltikään en osannut ilmasta itteäni tarpeeksi. En saanut esitettyä juttuja niinkun olisin halunnut. Kaikki kuulosti nii tönköltä ja tylsältä, ku en osannut elävöittää ja värittää sitä tekstiä...

Kevään vastavierailu oli helpompi. Toki silloin mulla oli helppo mahdollisuus paeta sitä enkkua, kun kotosalla oltiin. Mut jotenkin se kuitenkin meni helpommin ja puhuminen oli alusta alkaen rennompaa. Siitä mulle jäi tosi hyvä fiilis! 

Kesän jälkeen sit kun taas istuin enkuntunnilla, niin tuntui et kaikki oli hukassa. En muistanut ees perussanoja tai kielioppijuttuja, siinä vaiheessa tuli kyllä pieni epätoivo. Oon käynyt lukion enkun ykkös- ja kakkoskurssin, tuloksilla 8 ja 9.  Nyt joku aattellee, että no toihan on ihan hyvä, mitä se nyt oikeen sielä valittaa?! Mut oikeesti, mun on paljo helpompi kirjottaa sitä paperille kun tuottaa ihan puheena. Hakupaketin lomassa taas joku kielisolmu aukes kun piti niin paljon kaikennäköstä lukea ja kirjottaa enkuks. Mut siitäkin on nyt aikaa jo (öööööö....) kolmisen kuukautta.

TIEDÄN, että sielä jenkeissähän mä sen kielen nimenomaan opin eikä sitä tarvikaan osata vielä täydellisesti. Mietin vaan sitä, että jos vaikka (toivottavasti) nyt kevään aikana skypetän tulevien hostieni kanssa, niin entä jos en saa sanaakaan suustani? En osaa kertoa asioita mitä haluaisin, enkä heittää läppää tai muutenkaan kuulostaa milläntavalla semmoselle rennolle. Oon nyt viimeaikoina katellut ihan sikana leffoja ja sarjoja ilman tekstejä ja joo, kyllä mä tajuan pääpiirteissään kaiken. Oon myös alkanut lukea enkunkielisiä nettijuttuja ja blogeja. Mut miten mä voisin harjotella ite sitä puhumista? Puhumalla. Mut kelle? Okei, voisinhan mä vaikka koirille tai ihan yksikseen höpötellä niitänäitä päivät pitkät, mutta siinäkään en saa sitä vuorovaikutusta toiseen ja pysty kuitenkaan keskustelemaan. Kinkkinen juttu. Kai se tässäkin menee niin, että harjotus tekee mestarin ja kukaan ei ole seppä syntyessään... :-)

Tää biisi oli ihan pakollinen! Niiiin legenda! Antakaa anteeks.

Oonko ainut joka ottaa (turhaa?)stressiä tämmösestä asiasta? Tai stressaanko kukaan muu 14/15-vaihtari ylipäätänsäkkään vielä mistään tuohon vuoteen liittyvästä asiasta? Mä siirryn nyt sänkyyn pohdiskelemaan näitä juttuja, ehkä aamulla kaikki taas (tunnetusti) näyttääkin valosammalta ja kuulostaa helpommalta. Öitä!

WAKE ME UP WHEN IT'S ALL OVER

    

Howdy! Terkkuja sohvan pohjalta, kuume päätti yllättää näin mukavasti heti vuoden alkuun. Ääni multa katos jo perjantaina - siis ihan oikeesti se vain lähti. Oon pihissyt ja ähissyt koko viikonloppun, eikä loppua ainakaan vielä oo näkyvillä. Ootte varmaan jo jokaisesta blogista lukeneet tämän alkuviikon säätiedotuksen, että ei siitä sen enempää. Tai joopas, mä inhoan kylmää (ja kuumaa, syksy ja kevät on ihan perfecto), mut silti koulun jälkeen syöksyin kameran kanssa pitkästä aikaa ton loskakauden jälkeen pihalle. Jäädyin, kaaduin ja napsin muutaman hassun kuvan. Ja ruokin ilkeiltä flunssapöpöjä, mikä nyt sitten kostautuu. Ajattelin teillekkin muutaman kuvan täs postauksessa jakaa, ettette ihan nyt kyllästy noihin weheartit quotesseihin, mitkä ovat valitettavasti mun heikkous. 

Vaihtarijutuissa ei mitään uutta - yllärikö? Okei myönnetään, pikkasen jo kutkuttelis saada ne tiedot. Ja myönnetään myös, että käyn varmaan kolme kertaa päivässä tarkistamassa sähköpostini vaikka tiedän tässä olevan vielä ~7kk aikaa ja saatan saada tiedot vasta tyyliin heinäkuussa. Monen enslukukauden vaihtarin blogissa onkin nyt hehkutettu et enää 200 päivää! Ja siitä aloin laskemaan, että jos aion sähköpostiani yhtä aktiivisesti päivitellä niin tulen päivittämään sen vielä about 600 kertaa (siis jos tiedot tulevat vasta kesällä).  Mulla ei ole kiire vaikka toisaalta onkin. Jänskättää, kutkuttaa ja mun kärsimätön luonteenpiirre on saanut oikein nyt loistaa. Wake me up when it's all over.

Mun rakas karva(lumi)nassu Eevi ♥

Mun kaveri kysyi viikonloppuna, että "Miks just Amerikka? Sullahan on koko maailma käytössä mut valitsit Amerikan." Amerikkahan on aika "kliseinen" juttu jo. Voisin vaikka väittää (ilman faktatietoa), että ainakin yli 50% vaihtareista suuntaa Jenkkilään. Olen kuulemma yleensä semmoinen tyyppi, joka haluaa olla erilainen valinnoissaan, siksi tää turvallinen basic-vaihtarimaa synnytti ihmetystä. Tottapuhuen en ollu aluksi missään nimessä lähdössä Jenkkeihin, se tuntui liian tylsältä. Halusin jotain eksoottista, mutta en kuitenkaan löytänyt sellaista mitä olisin kaivannut. Mä en nimittäin kestäisi vuotta jossain tropiikin +40'c kuumudessa, en oo yhtään semmonen tyyppi. Viikon aurinkoloma on ihan tarpeeksi. Australia ja Canada oli mun lempparivaihtoehdot, mut kuten tavallista niin mulla on aika kallis maku :D Eli noi kaks tais olla juuri ne kaikista kalleimmat maat, millekkä porukat ei sitten oikein lämmennyt ja en mäkään halua niihen koko pankkitiliä tyhjätä - pitäähän niidenki saada elää täällä sen vuoden ajan kun oon maailmalla.

Eurooppa oli ehdoton ei, Aasian maat ei oo koskaan oikein kiinnostanut. Lopulta totesin, etten tuu löytämään sellasta mikä täyttäis mun kaikki vaatimukset. Tilasin Upin esitepaketin ja tsädääm mä ykskaks rakastuinkin Amerikkaan. En oo siis ikinä ollut mikään amerikkafani, en omista ainuttakaan Hollisterin vaatetta, en kauheasti piittaa Starbucksista enkä myöskään ole koskaan käynyt edes Victoria's secretin nettisivuilla. Amerikka on oikeasti mulle aika uus juttu. Okei joo, tiesin että se on iso maa missä kaikki on isoa ja hienoa, mutta kulttuurista ja muusta tiesin tosi niukasti. Oon nyt alkanut ottamaan asioista selvää ja olen joutunut myöntämään, että ymmärrän nyt miksi USA on niin suosittu maa vaihtareiden kesken! 

Jos nyt vähän jossitella saa, niin olen näin jälkeenpäin kiinnostunut Etelä-Amerikasta tosi paljon. Se olis ollut kans tosi mielenkiintonen kohde. Ei niin tuttu ja turvallinen, mut tarviiko sen ollakaan? Nojoo, nyt kuitenkin tähtään sinne minne pitääkin ja olen siihen tyytyväinen.

Asiasta kalenteriin. Täyttelin tuossa viimeviikolla mun (uuteen, ihanaan ♥_♥)seinäkalenteriin tän kevään menoja ja ihan tosi, voisin lahjoittaa vaikka puolet niistä jollekkin. Mä tuun oikeesti murskaantumaan tän kaiken alle. Kisoja, leirejä, ulkomaan matka, treenejä ja sit vielä vähän lisää kisoja ja treenejä. Mulla ei ole helmi-maaliskuussa kuin yksi vapaa viikonloppu, lisäksi tietty koeviikko vielä siinä kivasti kaiken keskellä. Stressaan jo nyt. Ja toivon, että pian selviäisi nää kevään vaihtarimenot (valmennustilaisuudet, viisumihaut ym..) että saisin nekin ängettyä tuonne kalenterin ruutuihin. Pahin painajaiseni onkin, että joku valmennustilaisuus olisi kisojeni tai leirin kanssa päällekkäin - kumpi sitten menisi etusijalle? 

Toisaalta ihan hyvä että on menoa, koska aika menee nopeampaa ja odotus ei tunnu niin raskaalta. Vaikka tosin viikothan elän ihan normaalia lukiolaisen arkea. Kiire tekee ainakin mulle ihan hyvää (hullusti sanottu), nimimerkillä oon maannut vaaka-asennossa pian kuus tuntia ja mä en pysty tähän enää. Huominen samalla teemalla. Wake me up when it's all over.

No mutta, lopetan tän asiasta toiseen pomppineen ja sekavahkon postauksen näihin kuviin ja tunnelmiin. Blogger saa väistyä Netflixin tieltä. Hyvää alkanutta viikkoa everyone! :-)

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

UNITED STATES OF AMERICA

Hellou! Innostuin tuossa vähän tutkimaan, että millaisia paikkoja ja osavaltioita sieltä jenkkilästä oikein löytyykään. Sain tehdä hakuvaiheessa joko osavaltio- tai aluetoiveen ja en osannut noista lukuisista osavaltioista valita mieluisinta (ja osavaltiotoive oli huomattavasti kalliimpi, mikäli toteutuu), joten tein sitten aluetoiveen. Ja toivehan on siis vain toive. Eli ei ole millään tavalla varmaa että pääsisin tuolle haluamalleni alueelle, mutta jos satun pääsemään niin toteutuneesta toiveesta tulee hieman lisämaksua. Perhettä kuitenkin aletaan ensisijaisesti etsimään toivomaltani alueelta. Mulle on melkeimpä ihan se ja sama minnepäin sijoitun, kunhan vaan jonnekkin pääsen :) Mutta vain meilkein, nimittäin pari semmosta paikkaa löytyy mihinkä en mielellään haluaisi. 

Yläpuolella olevissa kuvissa näkyy tuo mun toivoma alue, elikkäs länsiosa. Sain valita neljästä alueeasta, mitkä jakautuivat näin. Valitsin juuri tuon länsialueen lähinnä kuulemieni juttujen ja suositteluiden perusteellaa, sekä ehkä pikkasen myös pinnallisista syistä (hups). Olen tosi tyytyväinen valintaani ja tänään sit aloin googlettelemaan kuvia valitsemani alueen osavaltioista ja harrastin yhtä lempitouhuani eli googlemaps sightseeingiä :D Jouduin toteamaan että Amerikan luonto on ihan törkeän kaunista ja voi jösses kun ei ees sanat riitä kuvaamaan, siis aivan upeeta! Yleensä Amerikan taide- ja maisemakuvissa on lähinnä isoja kaupunkeja lukuisineen valoineen, mut miksi Amerikkalaisesta luonnosta ei löydy mitään vastaavia kuvia? Olen hämmentynyt. 

Tästä alaspäin kun alat selaamaan, löydät jokaisesta aluetoiveeni osavaltiosta pienen kollaasin. Vaikea sanoa, et kuinka realistisia nuo ovat ja antavatko ne yhtään oikeenlaista kuvaa (koska nää oli ylläriylläri sarjassamme "hienoimmat kuvat mitä netistä löysin")... Mut pääseepä nyt aikakin vähä fiilistelemään! Ja tosiaan numeroin nuo kuvat samalla tavalla kun tuossa ylemmässä kartassa, että pysytään vähän kärryillä.

       

1. Washington

2. Montana

3. Oregon

4. Idaho

5. Wyoming
6. California

7. Nevada
8. Utah

        

9. Arizona

10. Colorado  

11. New Mexico

Sairaan hienon näköisiä paikkoja jokainen, eikö? Olen überonnellinen jos mun perhe löytyy mistä tahansa näistä paikoista! Mut jos nyt pitäis sanoa, että mitkä viisi on mun lempparit näistä kaikista yhdestästoista erilaisesta osavaltiosta, niin sanoisin (täysin sekalaisessa järjestyksessä) Montana, Wyoming, California, Utah ja Arizona. Ja siis ihan vain kuvien ja muun googlettelun perusteella. 

Mutta mä jään vielä hetkeksi fiilistelemään näitä kuvia, mukavaa loppiaisillan jatkoa kaikille! :-)

SHE TURNED HER CAN'TS INTO CANS AND DREAMS INTO PLANS

Miksi? Miksi lähden vaihtoon? Tätä on tullut mietittyä vähän liikaakin... Siinä on niin paljon kaikkea aivan sairaan siistiä ja mahtavaa, mut kaikella on myös huonot puolet. Oon kuitenkin todennut että you only live once eli tää pitää kokea nyt jos vähänkin haluaa, koska myöhemmin mahdollisuudet on taas paljon huonommat. Ajattelin tulla vähän kertomaan, että mikä sai mut lähtemään vaihto-oppilaaksi ja mitä huonoja puolia siinä näen.

Oon aina rakastanut matkustamista, en kovin pitkään viihdy aloillaan. Kärsin kroonisesta matkakuumeesta ja kuolaan aina joitain paratiisikuvia weheartitstä. Haluan nähdä maailmaa ja oppia erilaisien kulttuurien tapoja. Vaihtoon olen halunnut lähteä niin kauan kuin vain muistan, jo silloin kun en edes tiennyt mitä se oikeasti meinaa. Mulle riitti se tieto että pääsee yksin maailmalle... :D Muistaakseni ala-asteella jo kerroin kaikille että "mä lähden sitten isona vaihtoon!", mitä tosin kukaan ei varmaan jaksanut silloin ottaa tosissaan. Yläasteelle päästyäni aloin enemmän kiinnostua siitä, että mitä moinen vuosi oikeasti vaatii ja perehdyin aika tarkasti kaikkeen, luin todella paljon blogeja ja melkeimpä jo suunnittelin matkaani.

Kasiluokalla kuitenkin mieleni muuttui. Tajusin, että joutuisin jättämään kaverit, harrastukset ja perheen. Mulla oli myös silloin sellanen "ujo-/arkailuvaihe" meneillään, minkä vuoksi en edes uskonut että olisin tarpeeksi rohkea lähtemään. Aloin miettimään, että mistä kaikesta jään paitsi ja että menetän varmasti kaikki kaverit, koska eiväthän ne mua jaksa "oottaa". Olisin palatessani ihan outsider kaikessa sekä lihoisin vähintäänkin niin paljon etten pystyisi enää jatkaa rakasta harrastustani! Tää vaihe kesti ysiluokan kevääseen asti. Olin aivan varma että pidän jalkani turvallisesti suomen rajojen sisällä. Olin luopumassa pitkäaikaisesta unelmastani noin vain.
     

Viime keväänä tulin järkiini. Huomasin, että muutama "puolituttu" oli karkaamassa vuodeksi pois. Aloin taas seurata blogeja ja kiinnostumaan kokoajan enemmän aiheesta."Ehkä mä sittenkin voisin..." Toki kyllähän mun mielessä vieläkin kummitteli ristiriitaisia ajatuksia. Kävin monesti lenkillä (mun tapa purkaa stressi/paha olo/mennä rauhoittumaan ja miettimään), kelasin juttuja ja totesin että kyllä mä sittenkin lähden.

Kaverit pysyy täällä, ainakin aidot sellaiset. Ei ne mua jätä vaikka oonkin vuoden pois! Se on kuitenkin vain se 10kk (ei edes vuotta!) mun pienestä elämästä ja kuinka paljon se kuitenkin antaa mulle koko loppuelämäksi. Perheestä puhumattakaan, ne on vaan kokoajan kannustanut lähtemään (heh, haluavat musta eroon.. :D) ja tukeneet kaikkia mun päätöksiä. Harrastukset myös pysyy! Mihinkä ne muka katoais? Se on vain ja ainoastaa mun oma moka, jos pääsen rempsahtamaan sellaseen kuntoon ettei enää noin vauhdikas urheilu onnistuis. Tosin tuskin sellasta tulee tapahtumaan, koska urheilu ja liikkuminen on aina ollut niin tärkeää mulle etten pystyis olla ilman. Kaikki täällä kotona pysyy suhtkoht ennallaan ja palattuani pääsen taas pian juttuihin mukaan.

Tajusin tän vaihtohomman idean. Sen idea on just se, että pääsen periaatteessa rakentamaan uuden elämän jonnekkin muualle. Opin päästämään irti, ainakin hetkeksi. Opin ehkä käsittelemään ikävää, toivottavasti itsenäistyn ja kasvan ihmisenä. Näin se menee, tai niin ainakin salaa toivon sen menevän.

Pian olinkin jo valkkaamassa järjestöä, missä meni jokunen tovi. Laitoin alustavan hakemuksen Upin lisäksi myös Exploriukselle, sain molemmista haastattelupyynnön, mutta toiseen en sitten kuitenkaan koskaan ennättänyt. Upin haastattelija kävi meillä ihan kotosalla heinäkuun tienoilla, se oli enemmänkin juttelua kuin haastattelua. Mä tulin niin vakuutetuksi kaikesta ja kaiken toiminnasta, että ei siinä kauaa nokka tutissut kun allekirjoitettiin porukoiden kanssa ohjelmasäännöt ja jotain muita lippulappusia, jonka jälkeen pian postiin tuli se "aivan kauhean työläs" hakemuspaketti. Mun deadline oli kuitenkin vasta hyvän ajan päässä ja sain ihan rauhassa täyteltyä paprut, mitkä sit lähetettiin takaisin Upille. Sen jälkeen Upi on lähinnä hoitanut kaiken ja me vaan makseltu maksuja.. :D Marraskuun tienoilla mun sähköpostiin oli tullut odotettu viesti:

"Hei Tuuli,
 Yhteistyökumppanimme on hyväksynyt vaihto-oppilasvuoden hakemuksesi, onneksi olkoon! Vastaanottava organisaatiosi on International Student Exchange; ISE. Seuraavista hakuprosessin stepeistä tiedotamme ensi vuoden 2014 puolella. Nyt voit keskittyä koulunkäyntiin!"

Tämän jälkeen oon vaan nyt sit oottanut ja saatan joutua vielä monia kuukauisia ootella. Tai sitten en, ei tiedä :-) Toivotaan parasta, "pelätään" pahinta (mihinkä tosin osaan jo onneks varautua).

Tällä hetkellä mun fiilikset on tosi positiiviset kaiken suhteen. Olisin vaikka heti valmis lähtemään, mut toisaalta ihan hyvä että mua pidetään vielä puolivuotta täällä kypsyttelemäs ajatuksia :D Vaikken haluakkaan suurempia odotuksia tuolle vuodelle laittaa, niin silti kuitenkin haluan kokea seikkailun, oppia kielen paremmin, elää ihan toisenlaista elämää ja löytää itseni. En nyt tarkoita et olisin ihan "hukassa", vaan lähinnä on jännä nähdä muuttaako toi vuosi mua ja että millaisen elämän tuonne meren toiselle puolelle rakennan.

Ei oo varmaan päiväänkään, milloin en tota tulevaa vuotta miettis. Kaikki tuntuu jotenkin muistuttavan siitä. Siihen on vielä kuitenkin niin paljon aikaa, aina niin piiiiitkä kevätlukukausi, mikä vasta alokoi tänään ja senkin jälkeen tulee kesäloma. Nyt se tuntuu pitkältä, mut toisaalta tiiän että se menee nopeesti. Välillä tuntuu, että mietin liikaakin jo tota jenkkilän matkaa ja että mun pitäis nyt elää täällä ja tässä ja nyt. Nauttia kaikesta mitä täällä on ja olla onnellinen (ja niin oonkin!). Oon vaan niin innoissani, ehkä liiankin?

Nojoo, onnittelut jos luit näin pitkälle :D Olipa tyhjentävää. Hyvää alkanutta tammikuuta ja tsemppiä kaikille kevään lukukauteen sekä muihin koitoksiin! Kiitos ja kuitti!

HERE WE GO

"I always wonder why birds stay in the same place when they can fly anywhere in the world. Then I asked  myself the same question."

Heissan! 

Olen Tuuli. 16-vuotias lukiolaistyttö, joka pääsee vihdoinkin ensi syksynä toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa vaihto-oppilasvuodesta. Lähden Amerikkaan asti etsimään seikkailua ja kokeilemaan kuinka kauas siivet jaksaa kantaa, ilman suurempia odotuksia.

Itse lähtöönhän on vielä hyvät puolisen vuotta aikaa, mut mielestäni matkan alkaa jo siitä kun jännitän sijoitustietoja, iloitsen haaveeni toteutumisesta ja stressaan lähdöstä. Järjestönäni toimii Up Education, johon olen ollut tosi tyytyväinen! He tiedottivat pitkin syksyä kaikesta mitä hakuprosessissa tapahtuu ja auttoivat hakupaperisodan keskellä, seuraavaksi vain odottelen heiltä ilmoitusta siitä, mihinkäpäin Jenkkilää tieni kulkee :)

Blogini siis ainakin nyt aluksi käsittelee fiiliksiä ennen lähtöä, sijoitustietojen odottelua, valmennustilaisuuksien oppeja ja kaikkea muuta aiheeseen liittyvää. Halusin aloittaa tämän nyt heti kun vuosi vaihtuu, koska uusi vuosi toivottavasti tuo uusia tuulia elämään ja halusin jo tästä odotteluajasta kirjoittaa. Ensi syksynä blogi matkustaa mukanani pallon toiselle puolelle ja sieltä kirjoittelen kuulumisiani. Blogin päällimmäinen tarkoitus on olla minulle itselle jonkinmoinen päiväkirja (...jonne voin tulla purkamaan sekä hyvät että huonot fiilikset :D), jota voin vielä monen vuoden päästä lueskella ja samalla muistella jenkkivuottani. Myös ystävät ja perhe saavat etenkin itse vuoden aikana lukea kuulumisiani ja tekemisiäni täältä. Mietin pitkään, että teenkö tästä julkisen vai suljetun blogin, mutta päädyin nyt sitten kaikkien nähtävissä olevaan versioon. Päällimmäinen syy siihen oli se, että ainakin mua itseä on etenkin vaihtareiden blogit auttaneet paljon jo hakuvaiheessa, joten toivon että tästäkin blogista on sitten joskus jollekkin hyötyä ja apua! Toki onhan myös mielenkiintoista lukea, että millaista elämää suomalaiset nuoret viettävät jossain kaukana kotoa. Kaikki kiinnostuneet ovat siis tervetulleita mukaan matkaani! :-)

Entä kukas mä olen? No, kuten jo kertaalleen mainuttu, niin olen 16-vuotias lukiolainen, joka tottelee nimeä Tuuli. Asun Seinäjoella perheeni kanssa, johon kuuluu mun lisäksi äiti, isä, veli, kaksi koiraa ja neljä gerbiiliä. Olen harrastanu melkein koko pienen ikäni voimistelua ja viimeiset seitsemän vuotta olen pomppinut kilpa-aerobicin parissa. Aerobic on iso osa elämääni, sillä treenailen lähes päivittäin ja suurinosa tärkeimmistä ystävistäni on tullut tuon lajin kautta :) Lisäksi kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti lenkkeilen, touhuan koirien kanssa (toisen kanssa agilityä, toisen kanssa kotilöhöilyä..), valokuvailen, katselen elokuvia ja joskus innostun käsitöitäkin väkertämään. Toki myös vietän aikaa ystävien kanssa ja tuskailen koulun parissa. Luonteestani en kummemmin aio mitään analyysiä tehdä, kukin sitten ite tehköön päätelmänsä :D 

       

 Luulisin että täs tuli nyt mainuttua kaikki olennainen... Mulla on koko pääkoppa täynnä ideoita tän blogin suhteen, mutta niitäkään ei voi ikinä olla liikaa joten vinkkejä saa aina heitellä! Olen myös kiinnostunut lukemaan muidenkin blogeja (laidasta laitaan, en pelkkiä vaihtarijuttuja!) eli niitä voi sitten linkkailla jos haluaa :) Sivusta jo löytyykin, mutta mainittakoon vielä että mua voi myös stalkata instagramissa missä pyörin nimimerkillä tuulieveliina_. Muuten palautetta/ideoita/ajatuksia blogiin liittyen voi laittaa meiliosoitteeseen tuulimailmalla(a)gmail.com