CLASS OF 2015

Nyt se on ihan virallisesti takana. Mun vuosi amerikkalaisessa high schoolissa. Olihan se nyt ihan mieletön kokemus, vaikken jokaista hetkeä rakastanutkaan. Aluksi kun kuulin, että päädyn 200 oppilaan kouluun, oli fiilikset kaukana huikeasta - halusin kokea tottakai sen telkkarista tutun kunnon high school -meiningin isossa koulussa. Mutta en vois olla onnellisempi tästä koulusta missä sain vuoteni viettää. Juurikin se pieni, tiivis ja turvallinen yhteisö koulussa ja sen ulkopuolellakin teki muhun ihan lähtemättömän vaikutuksen ja Randolph High School tulee olemaan aina mun muistoissa ja sydämessä. Once a Rocket, always a Rocket.

Näin tässä tosiaan pääsi käymään, että yöunistani nipistelen minuutteja tähän postailuun, mutta eipä se mitään. Aamulla saa nukkua! Vaikkei mun sisäinen herätyskello aivan ookkaan siitä samaa mieltä. Anyways, yritän vain nopsasti tiivistää graduationin pariin lauseeseen ja ripotella muutaman hassun kuvan perään. Mitkä, by the way, on mun pikkuveljen käsialaa, ja valitettavasti sadasta kehotuksestani huolimatta ei hänen kova päänsä voinut ottaa opikseen ja vaihtaa valovoimaisempaan putkiloon, joten kuvien laatu on vähän kökkö ja kohiseva - pahoitteluni. Ajatus kuitenkin tärkein...

Meidän valmistujaiset olivat siis viime lauantaina, 6.6.. En osannut oikein mitenkään niitä jännittää tai muutenkaan täpistä, jotenkin se vain tuli ja tapahtui. Ilta oli kuitenkin todella tunteita pintaan nostava; Astuin viimeisen kerran tuttuun kouluun, näin viimeisen kerran monet niin ystävälliset kasvot, mä viimeisen kerran astuin myös ovista ulos ja toisin kuin yleensä - olisin vain halunnut kääntyä taaksepäin. Mä en ole semmoin seurapillittäjä, en oikeastaan ikinä itke julkisilla paikoilla. Se ei tarkoita sitä että haluaisin olla jotenkin "kova ja vahva", ei vaan yksinkertaisesti itketä. Onneks Suomi- ja Jenkki-mammat tekivät sen mun puolesta haha. Kyyneleittä siis selvittiin. Illalla tosin sängyssä väsymykseeni muutaman tihrustin, mutta ennemminkin ilosta kuin lueskelin vuosikirjaan kavereitteni raapustamia juttuja. Kuinka mä vaan sainkin kuin sainkin mielettömän lämpöisen ihmispiirin ympärilleni vaikken niin aluksi jaksanutkaan uskoa.

Graduation seremonia itsessään oli tosi kiva, yksinkertainen ja melko henkilökohtainen. Oli puheita parhailta oppilalta, rehtorilta, lemppariopeltani kuka piti mulle Foods-tuntia ja auttoi taloprojektissa, oli videoita, stipendejä ja scholarshippejä sekä lopuksi kaikki vuorollamme tallusteltiin lavalle, otettiin diplomi vastaan vasemmalla kädellä ja käteltiin oikealla. Tuotakin piti muuten harjoitella puoli tuntia, kun ei ihan kaikkien koordinaatio noin monimutkaiseen toimintoon riittänyt. Ja tottakai ilta päättyi siihen parhaaseen osuuteen; Meidät julistettiin virallisesti Class of 2015'ksi ja saatiin viskata hatut kohti kattoa. Oli kyllä niin mahtava fiilis siinä vaiheessa!

 

Suomiperhe  ♥

Sen pituinen se tarina pienestä Randolphin koulusta - ikävä tulee. 

Perheeni Suomesta saapui siis tänne Amerikan mantereelle torstaina, neljä päivää takaperin. Vaikka olinkin ihan jäätävän jännitykseni takia ihan pyörtymispisteessä, varsinkin kuin "International arrives"-liukuovet aukenivat jokatoinen minuutti varmaan puolen tunnin ajan ja joka kerta hyppäs sydän kurkkuun kun ajattelin että "No nyt" "Eipäs kun nyt!!" jne... Mutta odotus palkittiin ja mikään ei oo varmaan koskaan tuntunut niin hyvältä, kun halata äitiä kymmenen kuukauden tauon jälkeen. Oli aivan ihanaa näyttää niille tätä paikkaa ja elämää mitä oon täällä elänyt ja hekin ovat nauttineet olostaan kovasti. Tällä hetkellä seikkailevat Chicagossa ja mä täällä kotosalla pakkailen ja hyvästelen ihmisiä toinen toisensa perään. Raskastahan tää on, ei voi muuta sanoa. Neljä päivää jäljellä mun jenkkikodissa, yhdeksän päivää Suomeen. Hullua, hullua ja vielä kerran hullua. Tuun kirjoittelemaan enempi itse fiiliksistä varmasti jossain vaiheessa, mutta nyt on pakko päästä sänkyyn että saan koottuani itseni huomiseksi, kun luvassa taas paljon lisää viimeisiä haleja ja katseita. 

Palailen vielä ainakin kerran tältä puolelta merta!