LESS THAN A MONTH

Nyt on pakko myöntää, että pikkuhiljaa lähtö alkaa tuntumaan - nimittäin jännityksenä. Oon alkanut miettimään konkreettisemmin esimerkiksi sitä hetkeä kun näen hostit ekaa kertaa lentokentällä; Mitä sanon, miten reagoin, miltähän se tuntuu? Samoin hyvästien jättäminen ei ole enää vaan inhottava ajatus takaraivossa vaan se alkaa olla ihan totista totta. Parit heipat oon jo heittänytkin ja vielä monet edessä. Ja voin vaikka vannoa ettei se kaikkien kohdalla tuu olemaan helppoa.

Mut mua ei pelota lähteä, koska tiedän että mulla on hyvä hostperhe odottamassa mua sekä paljon ihmisiä ympärilläni, jotka tukee varmasti tuon koko vuoden ajan. Ja koska luotan itseeni niin paljon, että tiedän selviäväni. Haluan lähteä ja en oo koskaan odottanut mitään näin kovasti. Oon myös mielestäni valmistautunut kaikkeen hyvin - henkisesti ja fyysisesti! Itseasiassa järjestöltäni tulikin juuri viestiä, että oon nyt hoitanut kaiken tarvittavan sieltä suunnalta. Jotain pieniä käytännön juttuja oon raapustanut to do-listaan mutta nekin on kaikki nopeasti hoidettavissa. Jopa pakkailuja on jo tullut vähän vakavammin puhdiskeltua ja haluan alottaa sen kyllä hyvissä ajoissa ihan vaan säästyäkseni itkupotkustressipaniikkikohtauksilta... Samoin läksiäiset on mietitty ja päivä lyöty lukkoon. Vaikkei sitä, että elää oikeesti vuoden jossain kaukana kotoa, voi varmaan vielä tajuta kunnolla, niin silti tulee sellasia hetkellisiä pistoksia tajuntaan ja sydämeen jolloin sen asian tuntuu tajuavan. Ja ei, en oo sekoamassa vaikka höpisen ihan outoja - oon vaan vaihtari ja se selittää paljon :D

Lähtöön on alle kuukausi. Siis täh? Tänään jäljellä 28 päivää. 672 tuntia. Ihan hullua. Mut samalla uskomatonta - mun pitkään haaveilema vuosi Amerikassa oikeasti alkaa pian! Oon ollut viimeaikoina kokoajan menossa ja siitä on pidetty huoli etten vahingossakaan saa kölliä kokonaista päivää kotona. Tämänkin tekstin jouduin kirjoittamaan kahdessa osassa, koska lähettiin kavereiden kanssa elokuviin (Käytiin katsomassa The Fault in Our Stars ja oli kyllä yks parhaista mitä oon nähnyt! En ole lukenut kirjaa, koska en juurikaan piittaa lukemisesta, mutta rakastan leffoja. Oon tosi kriittinen niiden suhteen ja uskokaa pois että hyvin hyvin harvoin sanon jotain leffaa todella hyväksi ja nyt mä sanon. Käykää ihmiset katsomassa se!). Tätä menoa on riittänyt riparilta asti, jonka jälkeen lähdettiin tuonne reissuun mistä kirjoitin viimeksi, minkä jälkeen olin päivän kotona ja lähdin extemporee mökille kolmeksi päiväksi. Nyt olen viimepäivät, tai oikeastaan illat, huidellut solar soundien parissa ja niiden myötä nähny paaaljon kavereita! Eilen kävin myös Tampereella, missä miitattiin muutaman muun UPin vaihtarin kanssa. Oli kyllä ihana nähdä kaikkia ja päästä juttelemaan vaihtarijuttuja! Terapeuttista etten sanois. Mukava päivä kaikenkaikkiaan ja seuraavan kerran nähdäänkin sitten vuoden jälkeen!

 Vasemmalta oikealle/edestä taakse: Pilvi, Iida, Anni, jonka takana Selma, sit Sohvi, minä, Emilia sekä pojat Teemu ja Eetu!

Suunnitelmia seuraavalle parille viikolle myös löytyy. Oon sopinut näkemisiä kavereiden kanssa ja treenit sekä valmennuskin starttasivat taas kesätauolta. Mä tajusin tuossa, että yks tärkeä asia on kuitenkin unohtunut. Nimittäin missä mun oma aika? Sitä ei ole näkyillyt pitkään aikaan ja alan pikkuhiljaa taas kaipailemaan rauhallisia iltoja kotisohvalla mammiessa... Uskallan väittää, että jokainen ihminen tarvitsee jossain määrin aikaa pelkän itsensä kanssa. Joten muistakaa sitä itsellenne järjestää! Varsinkin vaihtarit; Tottakai on tärkeää nauttia viimeisistä viikoista rakkaiden ihmisten kanssa, mutta älkää unohtako itseänne. Joskus on ihan ookoo sanoa kavereille ei ja viettääkin ilta yksin kotona rentoutuessa - vaikkapa kuunnellen musiikkia, katsoen leffaa, surffaillen netissä tai vaan seikkaillen omissa ajatuksissaan. :-)