NOBODY SAID IT WAS EASY

Tiiättekö sen tunteen, kun joku tulee kysymään et onko kaikki okei ja haluaisit kertoa miltä susta oikeesti tuntuu, mutta et halua pahoittaa toisen meiltä ja sanotkin totuuden sijaan vaan et kaikki on hyvin? Jep. Mä ainakin tiedän. Voisin nytkin sensuroida kaiken negatiivisen pois ja kertoa kevyesti mitä oon touhaillut sekä lätkästä vinon pinon kuvia. Mut haluan nyt kuitenkin kirjottaa siitä miltä oikeesti tuntuu.

Musta tuntuu tällähetkellä pahalta. Tai tää alkoi jo muutama päivä takaperin. Mulle tuli semmonen olo et nyt mä heitän kamat takasin laukkuihin ja otan ekan mahdollisen lennon kotiin. Oon miettinyt ihan liikaa, että miks hitossa ollaan maksettu 10000€ siitä, että lähden toiselle puolelle maailmaa piilottelemaan kyyneliä ja miettimään kotia, perhettä, kavereita, Suomea. Lukiessani muiden vaihtareiden blogeja tulee vaan entistä pahempi mieli: Kaikilla menee niin hyvin, osa on saanut jo kavereita ja moni rakastaa isäntäperhettään! I'm happy for you guys! Mutta miksen mä voi kuulua tohon enemmistöön?

Oon ollut täällä nyt viikon. Elämäni pisimmän viikon. Aika on suorastaan madellut, eilen jopa laskin sekunteja. Odotan kokoajan sitä hetkeä kun saan mennä nukkumaan ja aamuisin sängystä nouseminen on todella vastenmielistä. Ennen kun lähden enempää kertomaan haluan sanoa, että KYLLÄ, on täällä ollut kivojakin hetkiä maustettuna naurulla ja hymyllä. Oon käynyt koululla, valinnut kurssit, pääsin senioriksi (!!!) ja ollaan oltu viikonloppu mökkeilemässä meren rannalla. Kaikki tää kuulostaa ihan sairaan hyvältä ja mullon tosi kiittämätön olo, kun en pysty kuitenkaan tämänkään jälkeen olla ilonen.

Syy tähän kaikkeen on se, että oon tosi yksin. Mun ympärillä on kokoajan ihmisiä, mutta kukaan ei oikeen juttele mulle. Hostit varmaan luulee että oon tosi ujo ja hiljanen, mitä mä en todellakaan ole. Tiiän, että vielä on pieni kielimuurikin välissä, mutta ei sitä saada ikinä katoamaan muuta kun juttelemalla ja oppimalla! En ole viettänyt omassa huoneessani juuri ollenkaan aikaa, muutoin kuin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Olen kokoajan olkkarissa ja odotan, että jos joku sattuis tulemaan seuraksi ja olen monta kertaa yrittänyt aloittaa keskustelun, mutta ne loppuvat aina lyhyeen. Keskustelut koostuvat yleensä perus "Haluatko ruokaa?" ja muista vastaavista pakollisista arkijutteluista. Musta tuntuu että oon tosi ylimääränen täällä, riesana muutenkin kiireiselle lapsiperheelle. En pysty olla oma itseni tai hymyillä aidosti. 

En pysty kieltämään sitä, etteikö tää perhe olisi kuitenkin mukava ja huolehtivainen. Kaikki positiiviset asiat vaan tuntuu jäävän tän huonon olo jalkoihin... Muistuttelen itseäni kokoajan siitä, että olen ollu täällä vasta viikon ja kun koulu alkaa, niin saan muuta ajateltavaa ja juttukavereita. Nää neljä päivää koulun alkuun tuntuvat kuitenkin raastavan pitkiltä. Todennäköisesti istun vain sohvalla hiljaa ja yritän hymyillä. Juttelen enemmän suomiperheeni kanssa whatsapissa kuin hostieni kanssa täällä, vaikka välillämme on 10h aikaero ja siksi pystytään vaihtaa kuulumisia vain pienen hetken päivästä. Mä kuitenkin kaipaan jotain sosiaalista elämää ja kanssakäytiä, jota en täällä saa... Älkää nyt ajatelko, että oon kokoaja nokka kiinni puhelimessa! Mä vietän tosi vähän aikaa kännykkäni parissa, lähinnä aamulla kun herään, päivällä jos on hetkiä jolloin olen vaikka yksin kotona ja illalla ennen nukkumaanmenoa.

Nyt vaan ahdistaa kauheesti. En tiedä oikeen kelle puhua. Aluevalvojaltani sain niin tylyjä vastuksia ennen lähtöäni, että hän ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Hostperheelle asiasta puhuminen tuntuu myös mahdottomalta ainakin toistaiseksi. Kotona kukaan ei oikeen voi asialle mitään tehdä. Oon vaan tosi yksin täällä.

Mulle on kuitenkin sanottu, että asioilla on tapana järjestyä. Ja toivon että niin tapahtuu nytkin! Ilmoittelen itsestäni varmaan pian uudestaan, laittelen kuvia mereltä ja muuta sen sellasta. Nyt oli vaan pakko päästä purkamaan nämä möröt pois, jospa olo tästä helpottuisi.

Tsemppiä kaikille alkaneeseen kouluviikkoon suomessa ja paljon haleja kotiin! Mulla on ikävä teitä♥