I ♥ SUOMI

Jotenkin hassua että Suomen itsenäisyyspäivä ei ole ennemmin merkannut mulle kauheesti mitään muuta kuin vapaapäivää ja joulun ensimmäisiä pipareita glögin kera. Nyt kuitenkin kun oon täällä tuhansien kilometrien päässä, niin itsenäisyyspäivä tuntuu yhtäkkiä tosi tärkeeltä. Jotenkin oon oikeesti niin ylpeä mun Suomalaisuudesta ja kun katselen vanhoja kuva-arkistoja, huomaan myös kuinka upea maa Suomi on etenkin luontonsa puolesta. Se on vaan niin kaunis.

Mun piti olla se tyttö, joka ei kyllä tuu kovaa ikävää kokemaan. Mun piti olla se, jolla ei ole mihinkään asiaan niin syvää sidettä etteikö kymmentä kuukautta pystyisi elämään ilman. Äitille sanoinkin vähän ennen lähtöä, että en mä edes tiedä miltä ikävä tuntuu. Ei mulla koskaan oo ollut ikävä? Noh, nyt mä tiedän vähän turhankin hyvin. Koti-ikävä on jokaisen vaihtarin riesa, sitä ei voi kiertää eikä kaartaa. Sun vaan täytyy kävellä suoraan ja kohdata se. Painia pieni painierä ja pyyhkiä hiet otsalta kehästä poistuessa. Ikävää on tosi vaikee kuvailla sanoin. En mä edes usko että se on mahollista?

Mulla on ollut päiviä, jolloin on tuntunut tosi epätoivoselle tuhat kiloa painava koti-ikävä niskassa. On myös päiviä, jolloin on kiva huomata ettei ole liikaa ehtinyt edes ajatella kotia. Mut ei oo päivääkään, milloin perhe, ystävät, koirat ja ylipäätään Suomi ei olis mun mielessä. Kokoajan kuljen pieni kaipuu rinnassa, ihan niinku sieltä puuttuis palanen - se palanen sydämestä mikä jäi elokuussa kotiin. Ikävä ei ole kuitenkaan hallitseva tekijä koskaan, mut joskus on vaan parempi päästää se kunnolla valloilleen että pääsee siitä sit eroonkin. Joskus ne kyyneleet pitää vaan vuodattaa, hengittää pari kertaan syvään ja sen jälkeen ravistella viimeisetkin inhottavat ikävät pois. Oon oppinut melko hyvin käsittelemään asioita itseni kanssa ja löytänyt semmosen sopivan tasapainon esimerkiksi yhteydenpidon suhteen, niin että itellä olis mahollisimman mukava ja helppo olla.

Multa harva se päivä kysytään että mitä mä ikävöin Suomesta. Siihen on ihan mahdotonta vastata ilman että menisi loppupäivää kaikkia yksityiskohtia luetellessa, joten yleensä sanon vaan lyhkäsesti että "ihmisiä ja ruokaa". Mut on niin paljon muutakin mitä kaipaan. Ja haluun omistaa tän hetken nyt niiden asioiden miettimiselle.

No mitä mä sitten kaipaan? Jotkut näistä asioista saattaa kuulostaa aivan olemattomille ja välillä joudun itekkin koputella itseäni ohimoon ja miettiä et haloo Tuuli, mitä sä taas oikein sekoilet. 

Ensinnäkin mä tottakai ikävöin mun perhettä ja ystäviä. Ihmiset on vaan se, mikä tekee kodista kodin. Välillä mietin myös sellasia ihmisiä, jotka tuskin edes uhraavat ajatustakaan muhun.

Mä ikävöin meidän koiria ihan tajuttoman paljon. Sitä, että sai nukahtaa karvaturri jalkopäässä ja toisinaan aamuisin herätä siihen samaisen otuksen tallusteluun mahan päällä. Sohvalla makoilu tuntuu niin tyhjältä ilman sitä kyljessä kiehnaavaa läähättäjää.

Mä kaipaan Suomalaista ruokaa. Oman äidin parasta kotiruokaa. Sitä, että pysty sanomaan jos ei just tänä perjantaina teekkään mieli pizzaa ja koota lautaselle jotain itelle mieluista. Ruisleipä, karjalanpiirakat, glögi, perunamuusi ja lihapullat, makaroonilaatikko... Oh my. 

Ikävöin oikeasti niitä pimeitä talvi-iltoja kun pysty lähtemään koiran kanssa lenkille loskakelillä, koska kadut oli valaistut. Täällä ei oo katulamppuja paljon missään.

Kaipaan niitä hetkiä kun tuskailin meidän keittiön pöydän ääressä läksyjen parissa. Suomeksi. Voi kuinka luksusta onkaan tehdä läksyt ja opiskella suomeksi. 

Kaipaan myös - uskokaa tai älkää - koeviikkoja. Ja yleisestikkin Seinäjoen lukiota ja sitä miten se toimii. Sitä, että ei tarvi päivä toisensa jälkeen toistaa sitä samaa lukkaria ja istua samoilla tunneille, saman pöydän ääressä, samojen ihmisten kanssa.

Ikävöin sitä että pysty pukeutua kouluun vähän kivemmin, ilman et on ylipukeutunut olo.

Joukkoliikennettä ja junia. Sellasta liikkumisen helppoutta. Pyöräteitä!! Ja pyöräilyä.

Siis tää on ehkä oudoin ikinä, mutta mulla on ikävä Suomalaisia vessoja. Siis aivan oikeesti. Täällä saa aina arpoa että vetääkös tämä pönttö nyt itse itsensä vai pitäiskö jossain olla vipu tai nappi huuhteluun. Tai yleensäkkin että vetääkö se pönttö ylipäätään. Hanojen kanssa (myös suihkussa) saa aina vekslata oman aikansa, että saa sopivan lämpötilan; Kaikissa hanoissa on sellaset kylmä/kuuma kahvat(??onko niillä mitään oikeeta nimeä) joiden väliltä pitää löytää sellanen soppeli balance.

Ikävöin yksinkertasesti suomen puhumista.

Kaipaan mökkeilyä.

Ikävöin voimistelua ja treenaamista. Joukkuetta, treenisaleja ja pikkusia valmennettavia pirpanoita. Jopa ikävä treenimusiikkeja. NIIN ja suomalaista musiikkia ylipäätään.

Omaa pientä sänkyä. Mulla on täällä tosi iso sänky ja se tuntuu niin tyhjälle, yleensä nukunkin vain toisessa reunassa mahdollisimman tiukasti kääriytyneenä peittoon. Kaipaan myös sitä, että pystyi kirjaimellisesti vetää sen peiton pois päältä ja kävellä keittiöön syömään aamupalaa.

Yks päivä mulle tuli semmonen olo, että haluaisin niin päästä meidän lähi K-kauppaan. Siis en tajua miks, tuli vaan sellanen olo että sinne olis nyt kiva päästä.

Suomalaista päivämäärä-systeemiä (#sanathukassa). Vieläkään ei oo mun päähän uponnut tää kuukausi-päivä-vuosi-järjestys.

Kaipaan sellasta Suomalaisen, raikkaan, luonnon tuoksua. Sitä kirpsakkaa kevätpakkasta. Takapihalla olevaa metsää ja muutoinkin luontoa. Mä kaipaan Suomea.