ONE YEAR CAN CHANGE EVERYTHING

2014. Se oli enemmän kuin vuosi. Se oli kokonaan oma ajanjaksonsa mun elämässä. Se ei ollut helppo. Kohtasin niin lukemattoman monta mulle, 17 kesäiselle naisenalulle, täysin uutta tunnetta ja en tiennyt monesti kuinkapäin niiden kanssa pitäisi asettua. Mä kasvoin henkisesti niin helkkarin paljon ettei sanat ikinä riitä kuvailemaan. Rakastuin moniin asioihin mitä aiemmin vihasin; arki, talvi, herkkusienet, aamut... Opin olemaan kiitollinen ja nauttimaan niistä elämän pienimmistäkin iloista.

Tiedän, että jokaisella ihmisellä on elämässään omat taistelunsa - yhdellä syöpä, toisella ehkä huonot olot kotona ja kolmannella koulukiusaamisesta alkunsa saanut syömishäiriö. Noh, mulla ei ole, luojan kiitos, moisia tullut elämässäni vastaan, mutta olen taistellut kovaa sotaa itseni kanssa. Vuonna 2014 kuitenkin sain ne kuuluisat palapelin palaset kokoon - en vielä loksautettua paikalleen, mutta tiedän että siellä ne on odottamassa omaa vuoroansa. Löysin vihdoinkin sen kiviviidakon seasta mun oman polkuni alkupään. Olen vasta astunut pari hassua askelta tuolta polulta, mutta näen silti sitä hyvän matkaa edessänikin. En enää harhaile risteyksissä tai yritä kääntyä taaksepäin.

Koin niin paljon asioita. Niin paljon hyvää. Niin paljon ikimuistoisia hetkiä. Niin paljon kyyneleitä. Nukkumattomia öitä. Stressiä. Turhautumista. Enemmän kuin kukaan mun läheinen varmaan koskaan ulospäin näki. Mutta nyt voin rehellisesti myöntää että mun oli välillä tosi vaikee olla oman itseni kanssa. En ymmärtänyt itseäni, en ajatuksiani, en tunteitani. En ollut se ihminen mitä halusin - vaikken tiennyt mitä haluaisin olla. Nyt kuitenkin mulla on niin paljon parempi olo. Yleisesti. Mun omissa nahoissa eläminen tuntuu itseasiassa ihan hyvältä. Peiliinkin katsominen saa joskus jopa hymyilemään. Oon niin paljon tasapainoisempi, oon niin paljon enemmän kaikkea sitä mikä puuttui vielä vuosi sitten.

Kiitos 2014. Kiitos aivan jokaiselle joka oli siinä mukana. Tää vuosi auttoi mut löytämään harhateillä olleen itseni, tää vuosi vaan teki musta sen Tuulin mikä haluankin olla. Vuosi 2014 oli mun elämäni paras vuosi. Se oli vuosi jonka muistan koko loppuelämäni - vuosi josta en pysty kirjoittamaan ilman kyyneleitä, pitkiä hengähdystaukoja ja sanatonta hiljaisuutta. Oon valmis sanomaan hyvästit tälle vuodelle ja ottamaan vastaan seuraavan. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan näin, mutta tää vuosi ei mennyt nopeasti. Vaikka näin taaksepäin kurkkiessa siltä tuntuukin, silti muistan lukemattomat päivät jolloin tuskailin sitä, kuinka aika kuluu niin raastavan hitaasti. Voin vieläkin niin elävästi maistaa sen turhautumisen mikä valtasi mut monena pilvisenä iltapäivänä koulusta treeneihin tai kotiin matkatessa. Nyt kuitenkin haluan avata tänne vähän jokaista kuukautta erikseen; Näitä katsellessa ja miettiessä tulee ihan mielettömän hyvä fiilis. Ihana kohdata taas uudestaan ne kaikki pienetkin ilot, mitä elin kuukausia sitten. Miten ihminen unohtaakaan asioita niin nopeasti?


"Mä olen ihan normaali lukiolaistyttö, joka ihan normaalisti aamuisin taistelee itsensä sängystä ylös ja raahautuu kouluun. Vapaa-ajallaan harrastaa asioita mistä nauttii ja tuskailee iltaisin läksyjen parissa. Stressaa koeviikoista ja nauttii lomista. Kuuntelee musiikkia ja pelaa turhia kännykkäpelejä."

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tammikuussa, heti ensimmäisenä päivänä, aloitin bloggaamaan. En ole katunut päivääkään. Tähän kuukauteen kuului myös paljon vaihtari-intoilua, sijoitustietojen odottelua ja sairastelua - mutta enimmäkseen sitä päivittäistä arkea, ei mitään spesiaalimpaa. Mulla ei ole myöskään koskaan ollut niin hyvä koulumotivaatio kuin tammikuussa! Laitoin daycounterin pyörimään kohti elokuun loppua - päiviä oli reilu 200 ja tuntui ettei se luku voi koskaan päästä sinne nollaan asti.

"Oon tosi helpottunut, kun saan vähän lisäaikaa."

Helmikuussa se megakoulumotivaavio kääntyikin mua vastaan - en osannut antaa itselleni yhtään armoa. Stressasi kamalasti. Ihmissuhteet rönsyili ja mikään ei vaan mennyt niinkuin piti. Mun muistot helmikuusta ei ole kauhean valoisia. Vietin kuitenkin aivan ihanan hiihtoloman Levillä perheen kanssa ja ihan oikeasti, vaikken ennen muka mikään lappi-ihminen ainakaan ennemmin ollut, mä kaipaisin tällekin vuodelle niin paljon sitä perinteistä pohjoisen reissua. Sain muka niiin "pitkän ja tuskattuttavan" odottelun jälkeen tosi ajoissa, juurikin hiihtolomalla, sijoitustietoni! Ephrata, Washington. Olin ihan sanattoman iloinen tuosta informaatiosta ja vaihtovuosi alkoi tuntumaan paljon konkreettisemmalta.

"Vaikka välillä tuntuu että kaikki olis päin helkkaria ja mikään ei vaan suju, niin silti mä oon pohjimmiltani onnellinen."

Maaliskuun elin kunnon jumppakuplassa (ei sillä etten muuten olis elänyt :D tietäjät tietää). Suuri aika siis kului treenisalilla. Ja koulussa. Muutoin oli todella tasainen kuukausi - nautin paljon myös ystävien seurasta. Kuun lopulla lähdin Ranskaan kauan odotettuihin ja jännitettyihin kansainvälisiin kisoihin. Sieltä palasin kotiin pitkästä aikaa sitä aitoa onnellisuutta rinta puhkuen ja siitä sain paljon poweria elämään.


"Elämässä on ollut nyt välillä vähän enemmän ja vähemmän mutkia matkassa. Mutta tätä tää on - taas vahvempana ja viisaampana eteenpäin."

Huhtikuu oli yksinkertaisuudessaan todella tylsä kuukausi. Koulu - treenisali - ruokaa - läksyt - nukkumaan - repeat. Koukutuin pahemman kerran vampyyri päiväkirjoihin ja sain jäätävän terveellisyys-buumin. Voin fyysisesti tosi tosi hyvin! Aloitin Eevin (koirani) kanssa agilityn, mihin rakastuin täysin ja kaipaan sitä kovasti - en millään malta odottaa että pääsen taas kesällä radoille! Muutoinkin suhde mun rakkaimpaan karvatassuun muodostui todella tiukaksi. Koiramaisia muistoja tältä kuulta on paljon.

"Ehkä mä tavallaa yritän karttaa isoja muutoksia. Paitsi että mä oon itteni sellasen muutoksen äärelle just ajanut."

Toukokuu oli kiireisin kuukausi koko vuonna. Oli treenejä, kisoja, leirejä. Nappasin SM-pronssia ja -hopeaa, oli niin mieletöntä huomata että se koko pitkän kevään kestänyt aherrus palkittiin. Nautin todella paljon lämmenneistä ilmoista ja viihdyin paljon ulkona. Olin koulussa mukana Globaali maailma -jaksossa, mikä oli kovin erilainen muihin aiempiin jaksoihin verrattuna. Sen myötä mun maailmankuva avartui niin hurjasti ja vieläkin haaveilen pääseväni joskus olemaan mukana joissain hyväntekeväisyysjutuissa. Koulu oli oikeesti ihan kivaa! Vaihto alkoi pyöriä mielessä enemmän kuin aiemmin, nyt myös tuli niitä negatiivisiakin tunteita mukaan. Alkoi ehkä vähän jännittämään. Mullahan oli enää kaks kuukautta kotona!

"Vaihtari sitä, vaihtari tota, vaihtari tätä... Ja BOOM, mä pian ylikuumenen pelkästä vaihtari-sanasta!"

Kesäkuussa halusin vaan elää niin hetkessä. En halunnut miettiä ollenkaan tulevaa, koska se ahdisti. Vaihto ahdisti. Ja samaan aikaan olin ihan järjettömän malttamaton - en olis halunnut odottaa enää päivääkään. Noh, kesäloma alkoi ja se tarkoitti sitä että ekasta lukiovuodesta selvittiin! Olin isosena päiväriparilla, täytin 17 ja vietin ehkä ihanimman juhannuksen mökillä. Hah, niin ja innotuin tekemään origameja! Nautin toisinaan myös yksin olemisesta. Tai noh, jos koiraa ei lasketa. Olin melko epäsosiaalinen, mut tuntu vaan että tarvin sitä tuolloin.

"Ekaa kertaa koko vuotena tunnen olevani nuori. Tai eläväni ja nauttivani kesästä niinkuin tän ikäisen kuuluukin."

Mieletön heinäkuu. Musta tuntuu että haluaisin vaan ottaa koko kuukauden syliin ja rutistaa niin kovaa kuin mahollista. Kuu alkoi kesän toisella riparilla ja en tiedä kultaako aika vaan muistot, mutta oli kyllä ihan uskomaton viikko! Kamala ikävä kaikkia ihmisiä ja sitä ihanaa ripari-fiilistä. Toisin kuin kesäkuussa, vietin paljon aikaa mun ystävien, perheen ja poikakaverin kanssa. Kävin kesän ainoilla festareilla, Solar Soundeilla. Tutustuin niiiin moneen uuteen ihanaan ihmiseen ja elin kerrankin "isommissa piireissä". Sain myös viisumini ja tehtiin perheen kanssa tosi mukava laivareissu Tukholmaan. Vaihtovuosi lähestyi lähestymistään. Mietin sitä paljon, mutta toisinaan olin ihan okei sen ajatuksen kanssa että lähtö on edessä.


"Tajusin, et en oikeesti tuu näkemään näitä mulle niiiin tärkeitä ihmisiä kymmenneen kuukauteen. Istuin vaan vessan lattialla ja tuijotin tyhjää. Siinä vaiheessa mä vihdoin tajusin mitä oon tekemäs. Huomenna lähden OIKEASTI toiselle puolelle maapalloa, kauas pois kaikesta tutusta ja turvallisesta. Huomenna?!"

Vuoden kauhein kuukausi. Järkyttävä. Itkin enemmän kuin koskaan ennemmin. Vaihto lähesty nopeempaa kuin koskaan ja en oliskaan ehkä ollut valmis vielä lähtemään. Paljon hyvästejä ja mun sydän särkyi niiden myötä joka kerta ainakin vähän. 17.8. se päivä sitten koitti kun kyyneleet valuen astelin ulos meidän kotiovista ja sanoin kaikelle rakkaallee heipat kymmeneksi kuukaudeksi. Lensin merien yli ja harmikseni kohtasin jotain aivan muuta mitä olin odottanu. Kahden viikon jälkeen olin varma että lähden kotiin. Mua pelotti ja ahdisti, halusin kotiin. Oli ihan järkyttävä ikävä. Jätin ekan host perheeni ja muutin väliaikaisperheeseen.

"Näin jälkeenpäin kun mietin tota kaikkea, niin oon ilonen että maailma laitto mun kovaan paikkaan heti alkajaisiksi, koska nyt on helppo hymyillä."

Syyskuu meni järkyttävän nopeesti. Asustelin kolmisen viikkoa ihanassa väliaikaisperheessä. Vaikka kaikki olikin sillä hetkellä hyvin, en ollut siltikään päässyt vielä siitä ahdistuksesta eroon. Halusin jo päästä asettumaan ja aloittamaan vuoteni. Uutta hostperhettä etsittiin ympäri Amerikkaa ja vihdoin Minnesotasta se sitten löytyi. Muutin melko nopeasti ja pääsin vihdoinkin aloittamaan elämisen Amerikassa. Olo alkoi helpottaa ja usko siihen, että kyllä tästä selvitään, vahvistui. Pääsin kokemaan heti kahdella ekalla viikolla mm. homecomingin, shoppailun Mall of Americassa ja kunnon Amerikkalaisen baseball-matsin. Niin, ja söin elämäni ekaa kertaa sushia ja löysin ehdottoman rakkauteni sitä kohtaan

"Mun mielestä jos sitä arkea ei opi tavallaan rakastamaan, niin elämästä ei voi nauttia täysillä. En usko että kenenkään elämä tässä maailmassa on jatkuvaa ylämäkeen tallustamista ja huipulla fiilistelyä. On hyviä ja huonoja hetkiä sekä päiviä - joskus jopa viikkojakin, mut nekin on loppupeleissä niin lyhkäisiä aikoja."

Lokakuussa olin saanut viimeisetkin elokuun shokin jämät puristeltua pois ja olin taas oma itseni. Vietin tosi paljon aikaa Lydian ja Giulian kanssa, sekä jaksoin joka päivä ihailla sitä niiin kaunista Northfieldin syksyä. Pyöräilin ja shoppailin. Koin myös ihka aidon Amerikkalaisen halloweenin, enkä tuu kyllä ikinä unohtamaan sitä iltaa! Aloin päästä pikkuhiljaa jyvälle koulusta ja kielimuuri alkoi sortumaan. Myös tanssi-harjoitukset starttasivat ja sen myötä tutustuin moniin uusiin ihmisiin.

"Tää on niin hullua, tää on niinku toinen elämä. Elämä, joka päivä päivältä haihtuu hiljalleen ilmaan ja jonka talletan koko loppuelämäksi mun muistojen kultaseen arkkuun."

Marraskuu oli tosi tunnerikas kuukaisi. Koin paljon vilpitöntä iloa, mutta samoin myös vilpitöntä koti-ikävää. Koulu ja harkat rullaili omaan tahtiinsa, arki alkoi olla vaan olla niin sitä kunnon arkea. Innostuin leipomaan ja teinkin monenmoisia herkkuja. Ensilumet tulivat ja samalla kyydillä myös kunnon pakkaset, mistä tää suomityttö nautti enemmän kuin koskaan ennen. Ihastuin, ehkä vähän rakastuinkin, talveen. Värjäsin hiuksen ja kävin paljon lenkkeilemässä. Oli myös tähänmenneistä jenkki-juhlista mulle mieleisin eli thanksgiving. Kaikki vaan natsasi - ruoka, seura, sää ja ihan vain koko idea siitä että mietitään yhdessä niitä asioita mistä on kiitollinen. Mulla jäi vähän ehkä levy päälle tuon jälkeen, tajusin kuinka monesta asiasta mun pitäisi olla enemmän kiitollinen ja opin paljon uutta myös itsestäni. Mietiskelin paljon.

"Äitille sanoinkin vähän ennen lähtöä, että en mä edes tiedä miltä ikävä tuntuu. Ei mulla koskaan oo ollut ikävä? Noh, nyt mä tiedän vähän turhankin hyvin."

Vaihtovuoden paras kuukausi tähän mennessä. Aloin olla oikeasti osa sitä yhteisöä. Tajusin, että ihmiset täälläkin oikeasti välittää. Koulussa, treeneissä, kotona. Olin jäätävän ylpeä suomalaisuudestani. Kävin ensimmäisissä tanssikisoissani ja joukkueesta alkoi tulla paljon tiiviimpi. Vietin paljon aikaa juurikin tuon porukan kanssa, oli sleepovereita, lock in'nejä ja kaikenlaisia muita tapahtumia missä häärättiin yhdessä. Joulufiiliksestä ei oikein ollut tietoakaan, mutta silti vietin ihanan joulun. 

Tänään on viimeinen päivä vuotta 2014. Make it count! Kiitos vielä kerran 2014. Ja lämpimästi tervetuloa vuosi 2015! Huomenna myös blogini täyttää vuoden, huhhuh?! Mutta, oikein hyvää uutta vuotta joka ikiselle!♥