ÄITI ÄLÄ PELKÄÄ, KYLLÄ PIDÄN ITSESTÄIN HUOLEN

Tässä sitä nyt ollaan: Matkalla lentokentälle. Emmä oikeen vieläkään usko tätä todeksi, mutta kai se viimestään sitten Ephrataan saapuessa iskoutuu kunnolla päähän. Tuntuu vaan niin epätodelliselta! Vuosi, jota oon odottanut enemmän kun mitään koskaan, on nyt oikeesti alkamassa. At the moment mulla on tosi mukavan neurtaali olo, vähän haikee tottakai, mutta oon enemmänkin innoissani! Oon vaan vähän turhan lyhyillä unilla matkassa, enkä omaa kauheen hyviä unenlahjoja, joten saa nähä saanko edes tuolla Reykjavik-Seattle lennolla nukuttua. Hope so!

Mulle lähtö oli tosi vaikeeta. En odottanutkaan, et se helppoa olis, mutta en myöskään osannut odottaa tollasta tunnemyräkkää. En halua pelotella tällä ketään vielä kotona olevaa vaihtaria tai mahdollisia tulevaisuuden vaihtareita. Mut kannattaa varautua! 

Eilinen oli oikeastaan aika ihana päivä, oltiin äidin kanssa kahestaan kotosalla ja tehtiin kaikkea tosi tavallista; Lenkitettiin koiria, käytiin kaupungissa syömässä&muutenkin pyörähtämässä, kahviteltiin mummujen kanssa ja käytiin illalla saunassa. Mun mielestä just ihana viimenen päivä kotona! Kuitenkin kokoajan, aamusta asti, mulla oli iso iso pala kurkussa ja pikkuasiat alkoivat itkettämään ihan kauheesti... Päätin etten aio itkeä ja sainkin hammasta purren taisteltua sitä vastaan. Olo oli kuitenkin tosi epämukava: En ollut vielä kunnolla matkalla, enkä enää kunnolla kotonakaan. Olin semmosessa ihmeellisessä välimuodossa. Sen vuoksi on nyt ihanaa päästä kunnolla matkaan ja uskon, että asiat alkavat pikkuhiljaa löydellä omat paikkansa munkin päässä. Tosi luottavaisin mielin oon lähdössä :-)

En IKINÄ uskonut sanovani näin, mut seuraavan kerran kirjoittelenkin sitte Amerikasta! Perillä oon Suomen aikaa n. klo 12 maanantai aamupäivällä. Yritän ilmoitella itsestäni heti kun vaan pystyn!